Siirry sisältöön

Mitä itsensä kehittämiskirjaa suosittelisit asuntosijoittajalle? – YouTube #147

29/12/2020

Kaksi edeltävää Ostan Asuntoja YouTube -kanavan videota ovat maalanneet vähän synkkää yleiskuvaa hallituksen suunnitelmista poistaa taloyhtiölainojen verosuunnitteluhyöty sekä uudiskohteiden RS-lainojen että vanhojen taloyhtiöiden saneerauslainojen osalta.

Asuntosijoitustoiminnan kannattava kasvattaminen ei onnistu, jos joka päivä viettää aikaa valtamedian parissa uutisointia voivotellen. Suomi-Twitterissä näkee yritysjohtajia, sijoittajia ja yrittäjiä, joiden päivittäisiin rutiineihin kuuluu johtamisen, sijoittamisen ja yrittäjyyden kannalta merkityksettömien, usein maksumuurin takana olevien uutisten kampaaminen, kommentointi ja jakaminen.

Moni laatii vuoden 2021 suunnitelmia ja antaa lupauksia siitä, miten tulee keskittymään enemmän oman toiminnan kehittämiseen ja opiskeluun ja viettämään vähemmän aikaa negatiivisten uutisten levittämisen parissa. Toisille suunnitelmana on päästä ketterämmin ylös sohvan pohjalta ja jäykistyä tulevana vuonna vähemmän television seurassa.

Moni lähtee taklaamaan näitä lupauksiaan niiden luoman tahdonvoimaharhan pohjalta. Valtaosalla harha haihtuu tammikuun loppuun mennessä. Lupausten pitäminen ja suunnitelmien toteuttaminen on mahdollista, kunhan perusymmärrys ja oikeat tekniikat on tiedossa. Olen poiminut kolme kirjaa, joihin paneutuminen on paljon paljon fiksumpaa kuin päivänpoliittisten negatiivisuutisten parissa piehtarointi.  

Gary Keller, Jay Papasan – The One Thing; Adlibris Pokkari, Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirjaAudible *

Hal Elrod – Aamun ihme; Adlibris Nidottu *

Hal Elrod – The Miracle Morning; Adlibris Pokkari, Adlibris Nidottu, Audible englanniksi *

Charles Duhigg – Tapojen voima; Adlibris Nidottu, Adlibris E-kirja englanniksiAudible englanniksi *
 
Huru-ukkoilu on IN myös Aucklandissa. Hyvää uutta vuotta!
 

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntopehtoori
Asuntopehtoori LKV:n toimintaperiaate on tuottaa lisäarvoa asuntosijoittajille vuokrasuhteen hallinnoinnin ja vuokravälityksen avulla.

Huolenpitopalvelussa Asuntopehtoori toimii asuntosijoittajan ammattimaisena kumppanina hoitaen kaiken koko vuokrasuhteen ajan. Vuokra maksetaan Asuntopehtoorin takaamana joka kuun 5. päivä.

Vuokravälityspalvelussa Asuntopehtoori hoitaa kaiken vuokrasopimuksen tekemiseen asti. Lisäarvolupauksen mukaisesti palkkioon sisältyy 12 kuukauden vuokratakuu.

Mikäli vuokraustoiminnan ydin kuuluu omiin vahvuuksiisi, voit vapauttaa aikaasi ulkoistamalla vuokravalvonnan rutiinit Asuntopehtoorille.

Asuntopehtoori on kasvanut asiakkaidensa mukana tarjoamaan palveluitaan koko Suomen alueelle. Lisätietoa palveluista ja kilpailukykyisistä hinnoista Asuntopehtoori, p. +358407772808

Asuntopehtoorin Blogista: Asuntopehtoorin asuntomarkkinakatsaus 12/20

Välittävä asuntosijoittaja Marco Matrone Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #121



Kuukauden kirja: Marko Kaarto – ”Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu”


Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Tea “jostain pitää aloittaa” Nguyen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #130

Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot

Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä

Asuntosijoittajan pohdintoja 2021 suunnittelua varten – Blogi #235

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET

Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226

The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224

The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223

Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217

10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210

Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198


Kaupallinen varoitus *

Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta.

Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä.

Joulutarjous 21.12.2020-3.1.2021!

Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea 6 kuukautta 4,95 €/kk. 4,95 € kuukausimaksuun sisältyy 1 ilmainen äänikirja per kuukausi, jonka jälkeen 9,95 € /kk sisältäen yhden kirjan per kuukausi. Kokeilun voi lopettaa koska tahansa 6 kuukauden aikana.

Tea Nguyen Osa 2

28 kommenttia
  1. Elias permalink

    Timothy Ferrissin 4 tunnin työviikko (The 4-Hour Workweek) on myös sopiva kirja asuntosijoittajalle ja kaikille muillekin itsensä kehittämisestä kiinnostuneille. Kyseessä on helppolukuinen kirja, josta löytää vinkkejä miten työskennellä tehokkaammin ja tuottavammin. Kirjan opit ja vinkit eivät perustu tieteellisiin tutkimuksiin, joten suosittelen suhtautumaan osaan niistä pienellä varauksella.

    Kirjan löytää hyvin varustetuista kirjakaupoista tai jopa kirjastosta. Etevä googlettaja saattaa löytää kirjan englanninkielisen version latauslinkin internetin syövereistä.

    • Kyllä. Ferriss tekee hurjasti taustatyötä kaikkeen tuotantoonsa ja lukee itse todella paljon. Moni itsensä kehittämisasia on sellainen, että kokeilemalla 30-60 päivää, näkee jo hyödyt.

  2. Nämä olivat hyviä neuvoja, jotka tietty liittyvät itse vuokralaisvalintaan. Siitä on ollut jo aikanaan paljon juttua (joista varmaan kannattaa laittaa oma otsikkonsa, tai koosteensa – sikäli hyvää läppää kanavalta on tullut jo useasti).

    Minun olisi kannattanut lukea ja kuunnella nämä neuvot paremmin. Olen ehkä törmäämässä erikoiseen tilanteeseen; määräaikainen soppari päättymässä, mutta vuokralainen ei ymmärrä että sopimus on ollut määräaikainen. Vuokralainen on palkannut jo lakimiehen ja näyttää siltä ettei suostu lähtemään. Lakimies oli neuvonut vuokralaista ettei avaa ovea jos olen tulossa käymään (kun kerroin tekstiviestillä että tulen käymään). Soitin lakimiehelle tämän jälkeen ja tästä keskustelusta minulle tuli mieleen, että lakimiehen intressissä on saada tästä case aikaiseksi ja hän kertoi minulle ”tiedäthän mitkä ovat sitten lailliset keinot saada vuokralainen pois asunnosta”. Mainitsin tietäväni, mutta sopimus on määräaikainen ja päättymässä. Sopparin määräaikaisuus oli lakimiehelle uusi asia. Kysyin ”ethän vain kehota vuokralaista toimimaan sopimusta vastaan”, ja hän kielsi ettei tietenkään sopimuksen vastaisesti kehota tekemään. Sanoessani ymmärsin että tämä on turha toivo – lakimies ottanee rahat casesta ja näillä näkymin tulee viivyttämään vuokralaisen asumista.

    Toki tässä voisi koittaa sitä viimeistä konstia, jonka olet jo kertonut. Mutta en halua sitä vielä tehdä, vaan haluan nähdä onko tuo lakimies yhtä ahne kuin pelkään hänen olevan.

    • Kannattaa jatkaa viestittelyä, jos vuokralainen viestit lukee. Kannattaa myös selittää, että häätöprosessi käynnistyy välittömästi määräaikaisuuden päättymistä. Se vaikeuttaa jatkossa huomattavasti uuden vuokra-asunnon saamista.

Trackbacks & Pingbacks

  1. Kerrostalo sataviiskyt tonnia Antti Vainio Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #132 | Ostan Asuntoja
  2. Nettovuokratuotto asuntosijoittajan laskelmissa – Blogi #236 | Ostan Asuntoja
  3. Miten verot huomioidaan asuntosijoittajan kassavirtalaskennassa? – YouTube #148 | Ostan Asuntoja
  4. Kerrostalo sataviiskyt tonnia Antti Vainio Osa 2 – Ostan Asuntoja Podcast #133 | Ostan Asuntoja
  5. Rahan aika-arvo ja nykyarvolaskenta asuntosijoittamisessa – Blogi #237 | Ostan Asuntoja
  6. Mikä on sijoitusasunnon arvo? – YouTube #149 | Ostan Asuntoja
  7. Ammattimainen PK-yrityssijoittaja asuntosijoitusharrastaja Roope Pietilä Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #134 | Ostan Asuntoja
  8. Sisäisen korkokannan mystiikkaa – IRR – Blogi #238 | Ostan Asuntoja
  9. Hinnoitteluvirhe – miten ostaa sijoitusasunto alle markkinahinnan osa 9 – YouTube #150 | Ostan Asuntoja
  10. Ammattimainen PK-yrityssijoittaja asuntosijoitusharrastaja Roope Pietilä Osa 2 – Ostan Asuntoja Podcast #135 | Ostan Asuntoja
  11. Alle markkinahinnan ostamisen perusajatus – Blogi #239 | Ostan Asuntoja
  12. Väsynyt vuokranantaja – miten ostaa sijoitusasunto alle markkinahinnan osa 10 – YouTube #151 | Ostan Asuntoja
  13. Marko kirjailija Kaarto feat. Jenni From the Block – Ostan Asuntoja Podcast #136 | Ostan Asuntoja
  14. Sijoitusasunnon ostaminen alle markkinahinnan verkostoitumisen avulla – Blogi #240 | Ostan Asuntoja
  15. Neuvotteluperiaatteet motivoituneelta myyjältä ostettaessa – miten ostaa alle markkinahinnan? – YouTube #152 | Ostan Asuntoja
  16. Prosessit kuntoon 40 asuntoa varten Henrik Raitasola Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #137 | Ostan Asuntoja
  17. Hyvä pankki on asuntosijoittajan yhteistyökumppani – Blogi #241 | Ostan Asuntoja
  18. Miten asuntosijoittajan kannattavuuden elementtejä verotetaan? – YouTube #153 | Ostan Asuntoja
  19. Prosessit kuntoon 40 asuntoa varten Henrik Raitasola Osa 2 – Ostan Asuntoja Podcast #138 | Ostan Asuntoja
  20. Asuntosijoittajan ”osta, vuokraa, remontoi, jälleenrahoita” -strategian riskit – Blogi #242 | Ostan Asuntoja
  21. Mikset puhu asuntosijoittamisesta yrityksen kautta? – YouTube #154 | Ostan Asuntoja
  22. Jussi Takala yritykset perustettu Versus palkkatyö – Ostan Asuntoja Podcast #139 | Ostan Asuntoja
  23. Osta ja pidä -sijoitusasuntosäästämiseen 3 kriteeriä – Blogi #243 | Ostan Asuntoja
  24. Aloittelevan asuntosijoittajan 3 päivittäistä rutiinia? – YouTube #155 | Ostan Asuntoja

Vastaa käyttäjälle cockhillproduction Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: