Ostan Asuntoja YouTube Top 10 – Blogi #183

”Isä, miten YouTube-videoita tehdään ja ladataan juutubeen” kysyi tyttäreni alkuvuonna 2018. En osannut vastata, mutta ajattelin tehdä pari ”puhuva pää” -asuntosijoitusvideota itse, jotta osaisin auttaa. 13.3.2018 ilmestyi ensimmäinen ”tiistaivideo”, joita on sitten ilmestynyt joka tiistai (pari kertaa keskiviikkoaamuna, kiitos internetyhteyksien hitauden) tätä 29.12.2019 kirjoitettaessa 94 kertaa.
Matkan varrella sain rakentavan analyyttistä apua V-P Kangas -ammattikuvaajalta, ja vieläkin opit ovat mielessä ja niitä yritän soveltaa. Kiitos V-P ja hyvää uutta vuotta.
”Top 10 Ostan Asuntoja Podcast-listauksesta” poiketen eniten katsottujen lista jakautuu ja hajoaa paljon tasaisemmin. YouTuben algoritmien ansiosta tai takia hyvin harva alkupään video yltää top 10 -listalle, koska YouTube ei niitä tunnistanut ja suositellut YouTuben käyttäjille. Samalla tavalla kuin podcastit ovat lyöneet Suomessa läpi vasta vuoden 2018 aikana, myös YouTube on valtaosalle edelleen viihdesisällön hakemispaikka. Se on kuitenkin Googlen jälkeen maailman toiseksi suurin hakukone ja tarjoaa varsinkin englantia taitavalle valtavan oppimateriaaliaitan.
Uusi sijoitusasuntojen markkinapaikka:
Oletko usein ajatellut, että saisipa asuntoilmoituksesta kaikki asuntosijoittajalle tärkeät tiedot ilman, että niitä täytyy nyhtää sieltä täältä jyvä kerrallaan. Vielä hienompaa olisi, jos myyntimateriaali olisi tehty asuntosijoittajia varten. Kerrankin asuntoilmoitusta lukiessa saisi riittävästi tietoa asunnosta ja vielä niin, että tärkeimmät tiedot olisi tuotu heti ensimmäisenä esille.
Ajattele, jos “Sopii sijoitukseen” ei olisi myyntilause jossain satunnaisessa ilmoituksessa vaan jokainen listattu asunto sopisi lähtökohtaisesti asuntosijoittajalle.
Lopeta ajattelu, käy tutustumassa kauppa.sijoitusasunnot.com ja liity uudelle sähköpostilistalle. Tämän markkinapaikan sähköpostilista on eri lista kuin normaali sijoitusasunnot.com -lista
Ostan Asuntoja YouTube -kanavan videoita on 29.12.2019 mennessä katsottu noin 112 600 kertaa ja kanavalla on noin 1340 tilaajaa. Nämä luvut ovat paljon enemmän kuin uskalsin odottaa tai kuvitella. Katseluaika-% on yli 60, kun 35 %:a pidetään erinomaisena. Kanavan pariin löytäneet katsovat siis videoita loppuun asti, mikäli päättävät alun jälkeen katsomista jatkaa. YouTuben mukaan katsojista melkein 90 % on miehiä, jota en osaa yhtään selittää. Harmillisin asia on, että sisältöä ei jaeta eteenpäin, vaikka moni mukavaa palautetta antaakin, mistä olen kiitollinen.
Top 10 katsoituinta Ostan Asuntoja YouTube -videota 13.3.2018 alkaen ovat:
- Kannattaisiko asuntosijoituslainat maksaa pois ja nauttia maksimikassavirroista? YouTube #17
- Miten aloittaa “osta ja pidä” -asuntosijoittaminen – 8 vaihetta? YouTube #31
- Miten siirtyä palkkatuloista vuokratuloilla elämiseen? YouTube #58
- Mitä verovähennyksiä asuntosijoittaja voi tehdä vuokratuloista? YouTube #3
- Miten velkavipu toimii asuntosijoittamisessa? YouTube #46
- Miksi asuntosijoittaminen on paras sijoittamisen muoto – 10 kohtaa? YouTube #49
- Miten “EI” sijoittaa asuntoihin? – 6 kohtaa. YouTube #41
- Mikset suosittele flippausta tai 100 %:n velkavipua kaikille nopeuttamaan vaurastumista? YouTube #48
- Miten aloittaa asuntosijoittaminen, jos ikää on 20? – 5 kohtaa YouTube #54
- Mitkä ovat 3 pääperiaatettasi asuntosijoittamisessa? YouTube #19
Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä
”Osta ja pidä” asuntosijoittajan pahimmat virheet – osa 1 – väärä mikromarkkina YouTube #92
Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:
”Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com!”
Ostan Asuntoja Podcast #18 – Yrittäjä, asuntosijoittaja, toimitusjohtaja Henri Neuvonen osa 1
Trackbacks & Pingbacks