Henri Neuvonen – yrittäjä, asuntosijoittaja, toimitusjohtaja osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #18

Sijoitusasunnot.comin takana oleva yhtiö on JHS-Kiinteistöt Oy, jonka toiminta alkoi heinäkuussa 2011. Yhtiö on alusta saakka sijoittanut asuntoihin ja pienissä määrin myös varasto- ja erilaisiin liiketiloihin. Toimintaa pyöritetään Jyväskylästä käsin.
Vuonna 2015 perustettiin Keski-Suomen Kiinteistösijoitus Oy, jonka mukana toimintaan ja omistuspohjaan tuli osaamista rakennuspuolelta, kun Henri ja Jouko Neuvosen lisäksi omistajaksi yhtiöön tuli Santtu Pesonen. Tästä hetkestä alkaen toimintaan tuli lisänä myös kokonaisten kerrostalojen saneeraus ja asuntojen jakaminen pienemmiksi, joka on iso osa Sijoitusasunnot.comin liiketoiminnasta tänä päivänä.
Vuoden 2017 lopussa Keski-Suomen Kiinteistösijoitus Oy sulautettiin osaksi JHS-Kiinteistöt Oy:tä ja nykyään toimintaa harjoitetaan vain yhden yhtiön kautta.
Tämän viikon vieras on JHS-Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Henri Neuvonen, joka tekee täyspäiväisesti palkkatyötä asuntosijoittamisen parissa ja on myös itse asuntosijoittaja. Mielenkiintoista opittavaa runsain mitoin.
Henri Neuvonen -yrittäjä, asuntosijoittaja, toimitusjohtaja osa 2 – Ostan Asuntoja Podcast #19
Ostan Asuntoja Podcast tilattavissa, ladattavissa ja kuunneltavissa kaikilla alustoilla: Apple Podcasts, Spotify, Stitcher ja SoundCloud.
Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudin kautta.
Kuuntele tämä jakso suoraan tästä
Voit kuunnella podcastia myös tästä:
Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:
”Rikas isä, köyhä isä” -kirja
Robert Kiyosaki – Rich Dad, Poor Dad; Adlibris Nidottu, Adlibris E-kirja, Audible *
Sijoitusasunnot.com blogikirjoitus: HYVÄT JA PAHAT NELIÖT – MINKÄ KOKOINEN SIJOITUSASUNTO KANNATTAA OSTAA?
Tämän ”Ostan Asuntoja Podcast” -jakson vieraana on:
”Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com!”
Lue Sijoitusasunnot.com:in Blogista: Sijoitusasunnot.comin hullu vuosi 2019 – Ostimme kerrostalon joka toinen viikko
Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot
Ostan Asuntoja YouTube: Miten luoda arvoa asuntosijoitukselle – 5 keinoa – YouTube #95
Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä
* Kaupallinen varoitus
Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien* sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta.
Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä.
Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.
Trackbacks & Pingbacks