Siirry sisältöön

Älä ole idiootti, ole mukava – Asuntosijoittajan neuvottelutaitoja Osa 4/X – Blogi #276

10/10/2021
Ostan Asuntoja Blogi Harri Huru

Neuvotteluja käyvät ihmiset ja ihmiset haluavat hyvää toisille ihmisille, joista pitävät. Kun on aika tehdä päätöksiä, vaaka usein kallistuu mukavan ihmisen hyväksi.

Tämän taidon kehittyminen ei edellytä eikä todennäköisesti onnistu luontaisia teeskentelemistaitoja omaamalla ja niitä kehittämällä. Sen sijaan luontainen taito pitää muista ihmisistä on hyvä lähtökohta kehittää tätä neuvottelutaitoa.

Tämä neuvottelutaito tarkoittaa sitä, että saavutetaan toisen osapuolen kanssa jonkinlainen yhteys, kiinnostus toiseen ihmisenä, jonka perustalle rakentaa luottamusta.

Asuntosijoittajan neuvottelutaitoja Osa 1/X – Blogi #273

Ole rehellinen itsellesi

Jos tätä taitoa haluaa kehittää, pitää avata mielensä sille, että kenties ei ole täydellinen, vaikka ei ilmiselvä idiootti olisikaan.

Mikäli vilpittömästi haluaa kehittyä tällä osa-alueella, tarkkailee itseään, kuinka usein ja millä tavoilla saa kanssaihmiset vaivautumaan tai kiemurtelemaan. 

Minulla on kehittämiskohteena se, että malttaisin pitää suuni kiinni kaikesta politiikkaan ja yhteiskunnallisiin asioihin liittyvästä. Melkein puolet suomalaisista ei käy äänestämässä eikä heitä voisi vähempää kiinnostaa asuntosijoittajan tai yrittäjän maailman parantaminen. Toinen puolisko, joka käy äänestämässä, ei suinkaan itsestään selvästi katso yhteiskunnallisia asioita sijoittajan, yksityisen vuokranantajan, pääomatuloverotuksen tai yrittäjän ensimmäisen työntekijän palkkaamisen kannalta. 

Näitä asioita ajavia puolueita tai päättäjiä on vielä vaikeampi löytää kuin kassavirtapositiivisia sijoitusasuntoja kasvukeskuksissa, joten neuvotteluissa kannattaa olla näistä asioista itse hiljaa ja kuunnella, olisiko toisella osapuolella sattumalta samansuuntaisia ajatuksia ja vasta sitten hakea niistä yhtymäkohtia.

Mitä suurempi ego sitä suuremmalla todennäköisyydellä siitä on haittaa neuvotteluissa

Mitä aidommin on neuvotteluissa läsnä keskittymättä kertomaan omasta erinomaisuudestaan rahallisten saavutusten ja ajatusten saralla, sitä paremmissa asemissa on saavuttaa neuvotteluissa tuloksia, jotka auttavat etenemään kohti omia tavoitteita. 

Toinen oma kehittämiskohteeni on loputon intoni puhua kaikesta asuntosijoittamiseen ja vuokraustoimintaan liittyvästä, jolloin helposti unohdan ajan kulun.

Neuvottelutilanteessa riittäisi mainiosti, että toiselle osapuolelle tulee aidosti selväksi, että olen intohimoni parissa. Hän on myymässä kohdettaan minulle ja voi ärsyyntyä siitä, että parkkiaika kuluu loppuun ja neuvottelujen päättämisen sijaan pitääkin käydä kiertämässä parkkikiekkoa tai ostamassa lisäaikaa.


Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

OVV_logo

Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku.

Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava ”avaimet käteen” -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen.

Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto.

OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com

OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook


Etukäteen valmistautumisen lisäosa

Kirjoitussarjan Osassa 2 käsiteltiin etukäteen valmistatumista. Siinä kootaan tietoa asuntomarkkinoista, sijoituskohteesta ja myyjästä. Myyjään liittyvää tietoa pyritään keräämään siksi, että ymmärtäisi mahdollisimman hyvin myyjän motivaatiota myydä. Taustalta löytyy kenties joitain stressitekijöitä.

Osana tätä selvitystyötä kannattaa huomioida, löytyisikö tietoa jostain myyjän kanssa yhteisestä intressistä, josta pystyisi puhumaan luontevalla tavalla.

Itse olen asunut Tampereella, Helsingissä, Tukholmassa, Dublinissa, Saksassa, Sveitsissä… sekä lapsena nostellut vähän heiniä seipäille, erotan vehnän ja kauran toisistaan sekä tiedän, miltä lehmän kieli tuntuu iholla. Näistä voi ammentaa yhteistä kokemuspiiriä valtaosan kanssa vaikkapa miettimällä muutamia kysymyksiä, joilla voi selvittää yhteisiä intressiaiheita.

Älä ole huono vuokranantaja

Meillä yksityisillä vuokranantajilla on yksi erinomainen kanava konkreettisesti havainnoida, minkälaisista vuokranantajista hyvät vuokralaiskandidaatit voisivat pitää ja muuttua hyviksi pitkäaikaisiksi vuokralaisiksi. Tämä kanava on Facebookissa oleva Vuokranantajapalsta.

Siellä pystyy helposti keskusteluja seuraamalla tulemaan johtopäätökseen, että on olemassa hyviä, huonoja ja muutamia hyvin huonoja vuokranantajia.  Tämän kirjoituksen neuvottelutaidon kehittämisestä kiinnostunut voi käyttää palstaa hyödyksi seuraavasti:

  • Ajattele, että olisit hakemassa itsellesi hyvän vuokranantajan tarjoamaa hyvää vuokrakotia rehdisti laaditulla vuokrasopimuksella.
  • Käy tämä ajatus mielessä lukemassa palstan kysymyksiä ja niihin esitettyjä kommentteja.
  • Pyri tunnistamaan niistä keskustelijoita, jotka tuntuvat ihmisinä sellaisilta, että voisit tykätä heistä.
  • Listaa tekijöitä, jotka herättävät näitä tuntemuksia.
  • Listaa rinnalla tekijöitä, jotka herättävät ajatuksia, miksi joku keskustelija ei herätä positiivisia tuntemuksia eli sellaisia tuntemuksia, että voisit kuvitella syvemmän yhteyden syntymistä.

Tämän ”älä ole idiootti, ole miellyttävä” -taidon opettelu tuntuu mielekkäämmältä, kun huomaa, että kyse on ihan tavallisista asioista. Samalla huomaa, että kehittymällä paremmaksi vuokranantajaksi voi löytää parempia vuokralaisia. 

Epäaidolle mutta vilpittömälle aloittelijalle harjoittelu auttaa aina

Tästä aiheesta on kirjoitettu kokonaisia kirjoja.

Analyyttinen insinöörimieli, kuten omani, voi oppia näistä kirjoista litanian kysymysrepliikkejä, joiden avulla äkkiä kysytään lapsista, harrastuksista ja päivän polttavasta keskusteluaiheesta kysymykset, jotta päästään nopeasti asiaan. Tällöin syntyy helposti epäaito kuva.

Mikäli taustalla on edes ripaus aitoa mielenkiintoa kuulla neuvotteluosapuolen vastauksia näihin kysymyksiin, omia taitoja pystyy kyllä ajan kanssa kehittämään siten, että neuvotteluosapuoli myös huomaa tällaisen aitouden. Siitä syntyy ne joskus neuvotteluissa merkittävät ja ratkaisevat henkilötasolla kohtaavat kemialliset yhdisteet, joilla voi olla merkitystä neuvottelujen lopputuloksen kannalta. 

Tämä taito auttaa sekä sijoitusasuntokaupoista että vuokrasuhteesta neuvotellessa.

Pidä katse vastustajan navassa – Asuntosijoittajan neuvottelutaitoja Osa 5/X – Blogi #278


Asuntosijoittajan ABC -webinaarisarja Niina Huhtalan kanssa

Minulta on pyydetty vuosikausia asuntosijoittamiseen ja vuokraustoimintaan liittyvää verkkokurssia. Pitkään olen tätä lykännyt ensinnäkin siitä syystä, että olen ajatellut, että sisällön pitää pysyä ilmaisena. Tuorein syy on ollut, että ilmaisen sisällön tuottaminen on vienyt viikottain niin paljon aikaani, etten ole ehtinyt opettelemaan, miten webinaari tai verkkokurssi käytännössä tehdään.

Vuosia tuotettu sisältö kuvaa kyllä hyvin oman ajatteluni kehittymistä asuntosijoittajana ja vuokranantajana. Moni Ostan Asuntoja Blogia vuosikausia lukenut on ainakin jollain tavalla pysynyt matkassa mukana. Yhtenä kimmokkeena Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan kirjoittamiseen Marko Kaarton kanssa oli se, että uusia asuntosijoittajia ja vuokranantajia on viime vuosina tullut runsaasti. Heiltä tuli yhä useammin ensin pyyntöjä ja kysymyksiä liittyen sisältöön, jota olin Blogissa jo käsitellyt. Sitten alkoi tulla suoria pyyntöjä kirjan kirjoittamisesta.

Niina Huhtala on yksi TOP 5 -listallani olevista ausntosijoittajabloggareista. Kun hän ehdotti yhteisen webinaarisarjan tekemistä, jonka tuottamisesta Rahamedia huolehtisi, olin valmis lähtemään mukaan.

Marraskuun neljänä sunnuntaina on luvassa 2 tunnin webinaarisessiot eli yhteensä 8 tuntia asuntosijoittamisesta ja vuokraustoiminnasta Niinan kanssa, jotka myös tallennetaan. Näihin neljään webinaariin osallistuminen maksaa yhteensä 79 vuokratuloista verovähennyskelpoista euroa ja ne tallennetaan, jolloin opiskelun voi suorittaa myös itselle paremmin sopivana ajankohtana ja kerrata sisältöä useampaan otteeseen. Käy tutustumassa webinaarien ohjelmaan, joiden sisältöä olemme Niinan kanssa kuluneella viikolla miettineet.

Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

BRRRR-arvonnostoa Vaasassa @ostajavuokraa Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #171

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti – Taloushaukan kirja-arvio ja alkua luettuna – Ostan Asuntoja Podcast #169

Miten perustella myyjälle matala tarjous? – Tiistaiaudio #186

Asuntosijoittajan neuvottelutaitoja Osa 1/X – Blogi #273

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -ekirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokaupastaAdlibriksestä ja booky.fi:stä ja kovakantinen kirjan nettisivuilta.

Saa kommentoida