Siirry sisältöön

Asuntosijoittaja- ja vuokranantajaurani tärkein tuottavuuskeino – Blogi #173

20/10/2019
Asuntosijoittaja- ja vuokranantajaurani tärkein tuottavuuskeino - Blogi #173

Meillä kaikilla on käytössä 24 tunnin vuorokaudet. Joku voisi ajatella, että se on tasa-arvon kannalta aika hieno lähtökohta. Käytännössä erot ovat huikean suuria, kuinka paljon enemmän toiset saavat aikaan. Joka paikasta on tarjolla erilaisia tuottavuustyökaluja ja -keinoja, joilla pyritään auttamaan meitä saamaan enemmän aikaan samassa ajassa.

Olen pyrkinyt tehostamaan toimintaani jatkuvasti ainakin kymmenen vuoden aikana. Käytössäni on erilaista teknologiaa, jonka avulla olen päässyt 99 %:sti paperittomaan toimistoon. Kaikki tieto kulkee mukanani ajasta ja paikasta riippumattomasti ja on käytettävissäni eri tilanteisiin sopivien päätelaitteiden kautta; pöydällä on iMac ja MacBook Air, repussa iPad Pro ja taskuissa iPhoneja 2 kappaletta, toinen henkilökohtaiseen ja toinen yrityksen kautta tehtävään asuntosijoitus- ja vuokraustoimintaan. Kotona on kahden eri operaattorin tarjoamat nettiyhteydet, jolloin harvemmin molemmat on alhaalla tai etanavauhdilla.

Blogista: Teknologian hyödyntäminen asuntosijoitustoiminnassani

Kun hankin iPad Pron 2018 aloitin systemaattisesti karsimaan päätelaitteissani olevien appien määrää vähän samaan tyyliin kuin minimalismiin pyrkivät siivoavat vaatekaappejaan ja ostavat useita kappaleita samaa hyväksi todettua asukokonaisuutta, jolloin aikaa päätöksentekoon menee mahdollisimman vähän ja homma toimii aina. Jos joku appi ei ole ollut kolmeen kuukauteen käytössä, se menee ”kirpputorikansioon” ja lopulta kokonaan pois, jos käytölle ei löydy perusteita. 

Kaikille näille toimenpiteille yhteistä on, että ne tähtäävät siihen, että samassa ajassa saan puristettua aina hieman enemmän ulos lopputuotetta. Ajan kuluessa silläkin on merkitystä, mikäli jatkaa kehitystyötä jatkuvasti.

Asuntosijoittamisen opiskelun ja oppimisen tehostaminen

Teknologian työskentelyn apuvälineenä, ei teknologian vuoksi, käyttämisen seurauksena pääsin varmaan jo hyvin aikaisessa vaiheessa eroon ajatuksesta, että oman elämäni onnellisuutta ja menestystä mitattaisiin kirjastohuoneeseen teetettyjen hyllymetrien perusteella. 2000-luvun kotieni sisustukseen ei ole enää kuulunut kirjahyllyä. Viime vuosituhannen puolella kerättyjen fyysisten kovakantisten kirjojen hohto sisustuselementtinä tai oppimisen houkuttimena oli kokonaan kadonnut. Menestys olikin täysin riippuvainen siitä, kuinka monta asiaa ja ideaa näistä kirjoista voisin oppia, sisäistää ja viedä käytäntöön.

Vuokranantajan toimiston 10 tärkeintä elementtiä – Blogi #154

black tablet computer behind books

Asuntosijoittamiseen ja vuokraustoimintaan, itsensä kehittämiseen, yrittämiseen ja talouteen liittyvä kirjastoni siirtyi e-kirjamuotoon. Kirjastoni kulki mukana lentokoneissa työ- ja lomamatkoilla, jolloin hotellikuolemien sijaan olin aina lukemassa ja opiskelemassa useampaa kirjaa kerralla. Yksinäisillä lounas-, kahvila- ja puistohetkillä koko kirjasto oli aina mukana salkussa tai repussa. Näissä tilanteissa kyse ei ollut siitä, että saan tiristettyä hitusen enemmän lopputuotetta ulos vaan siitä, että sain tehokkaammin imettyä uutta oppia ja ajatusta korvien väliin. Lempitekemistäni on aina ollut ihmisten tai ympäristön seuraaminen ja samalla kirjasta ammennetun opin tai ajatuksen sulattelu ja pohdiskelu, miten sen vien käytäntöön omia tapojani muuttamalla.

Kun Kindlestä tuli PC-versio, suomalaisia tai suomennettuja e-kirjoja ei käytännössä ollut vuosiin saatavilla, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi opiskelu ja oppiminen englannin kielellä. Tämä pakko käytännössä avasi mahdollisuuden opiskella ja oppia paljon isomman oman kirjaston kautta kuin Akateemisen Kirjakaupan sen yhden nurkan (bisneskirjoista kiinnostuneet harmaatukkaiset tietävät, mistä puhun) paperiteokset tarjosivat.

Asuntosijoittajana oppimisen 10X – äänikirjat ja podcastit

E-kirjojen myötä koko kirjasto siirtyi mobiiliin muotoon ja oli aina mukana, joka lisäsi mahdollisuuksia lukea. Kun taksi alkoi lähestymään lentokenttää, e-kirjakin piti laittaa salkkuun ja sen pystyi käytännössä seuraavan kerran avaamaan, ellei lento ollut pahasti myöhässä, kun koneen nousuvaihe oli päättynyt ja läppärin sai taas avata. Tämä kaikki muuttui, kun äänikirjat ja podcastit tulivat arkeeni eli olivat kuunneltavissa älypuhelimen ja nappikuulokkeiden kautta; matka taksin takapenkiltä lentokoneen penkkiin muuttui kuuntelu- eli opiskeluajaksi. 10X!

Kuinka monta paperikirjaa luet vuodessa? Kuinka montaa niistä olet lukenut kaksi kertaa? Mikä on kirjastosi kirjojen määrä, jotka olet lukenut enemmän kuin kolme kertaa? Kuinka monta kirjaa on listallasi, jonka luet läpi joka vuosi?

Jos haluat hyötyä jotain tästä kirjoituksesta, pistä ”paperikirja on se ainoa oikea kirja” -asenne sivuun 10 minuutiksi, sillä nyt ei ole kyse siitä, mikä kirjamuoto on oikea ja mikä väärä vaan kyse on siitä, miten pystyt 10-kertaistamaan opiskelun ja oppimisen kautta käytäntöön vietyjen asioiden määrän. Nyt ei siis puhuta novelleista ja kaunokirjallisuudesta, jossa (paperi)kirjaa lukemalla syntyvien mielikuvien ilmiötä ei saavuta yhtä hyvin äänikirjoja kuuntelemalla. Vastaa siis vain kysymyksiini itsellesi rehellisesti.

aluminum audio chrome close up

Itse kuuntelen vuodessa 10-kertaisen määrän kirjoja aikaisempaan e-kirjojen lukemisen määrään verrattuna, joihin siirtyminen varmasti 2-kertaisti lukemiseni määrän. Kirjoja, jotka olen kuunnellut vähintään 3 kertaa, on äärettömästi enemmän kuin kolme kertaa lukemiani paperikirjoja, koska yhtään paperikirjaa en ole lukenut kolmea kertaa. Jokaisesta kolme tai useamman kerran kuuntelemastani kirjasta olen jokaisella kerralla oppinut uusia asioita. Näin tapahtuisi myös takuuvarmasti, jos lukisin paperikirjoja kolme kertaa. Mutta, kun en lue, koska mahdollisuudet istua alas lukemaan paperikirjaa ovat moninkertaisesti pienemmät kuin kuunnella äänikirjaa.

Minulla on noin kymmenen kirjan lista, jotka kuuntelen joka vuosi, koska näistä kirjoista kertaan ja opin asioita jokaisella kuuntelukerralla. Kun edellisen kuuntelukerran 2 tärkeintä asiaa tai ideaa on sovellettuna viety jokapäiväiseen tekemiseeni käytäntöön, voin kuoria kirjasta seuraavan kerroksen ja löytää pari uutta asiaa. Think and Grow (Rich) on paras esimerkki tällaisesta kirjasta. Sen nimikin jo kertoo, että ajattelemalla kasvaa.

Asuntosijoitustoimintaani eniten vaikuttaneet kirjat – top 5

Mitä enemmän kuuntelee podcasteja sitä enemmän huomaa, että itseä kiinnostavien aihepiirien opit toistuvat näissä podcasteissa, joissa oman kirjastoni kirjailijatkin käyvät vieraina. Tämä on loistava lisäkertauksen tapa. Kun jonkun podcastin sisältö alkaa tuntumaan tylsältä toistolta, kyse ei yleensä ole siitä, että podcast on muuttunut huonommaksi vaan siitä, että oppilas on valmis siirtymään seuraavalle tasolle. 

Oppimishaluinen janoaa tilaisuuksia oppia – äänikirjastossa käyvälle niitä riittää

Aikaisemmin kävin kuntosalilla ja kuuntelin musiikkia. Nykyään kuuntelen äänikirjoja. Ennen ajoin nurmikkoa kuulosuojaimet korvilla. Nykyään niiden sisällä on nappikuulokkeet, joissa pyörii äänikirja. Aikaisemmin kuuntelin rokkia autossa ja painoin kaasua. Nykään kuuntelen äänikirjoja ja käytän sopeutuvaa vakionopeuden säädintä. Hampaiden harjaus, pyykkien ripustaminen ja imurointi ovat nykyään oppimismahdollisuuksia.

IMG_1601Luonnollisesti autolla ajaessa muistiinpanojen tekeminen on terveydelle vaarallista, saman kohdan kuunteleminen uudestaan juoksumatolla juosten voi johtaa koomisiin tilanteisiin ja jostain käsittämättömästä syystä valtaosaan äänikirjoista saadaan vain ”Chapter 1, Chapter 2…” -otsikointi, kun samassa lukukirjassa kappaleilla on sisältöä kuvaavat nimet. Vastamelukuulokkeet tarjoavat hyvän suojan puolison nalkutusta vastaan mutta liiallisesti käytettynä voivat johtaa tilanteeseen, että puoliso häipyy. Äänikirjat eivät suinkaan ole täydellisiä. 

3 tärkeää kirjaa oman asuntosijoittamis- ja vuokraustoimintani kannalta 2019 Blogi #169

Kaikkien älypuhelimissa on ääniohjaustoimintoja, joiden avulla voi vaikkapa sanella muistiinpanoja Sirille Evernoteen tallennettavaksi kirjan kuuntelun keskellä, jos on opetellut käyttämään teknologiaa tekemisen tehostamiseksi. To Do- tai ostoslistoja tai mitä tahansa muistiinpanoja voi tehdä samalla tekniikalla sen sijaan, että hakisi kynän ja muistikirjan kirjoittamista varten.


Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntosalkunrakentaja.fi

Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi

Mitä Asuntosalkunrakentaja.fi ajattelee, OPISKELE Blogista: Allokointi eli hajauttaminen


Pohdintoja siitä, mihin ryhmään voi valita kuuluvansa

Aloitin kirjoituksen, että kaikilla on käytössään samat 24 tuntia. Suomi on maana aika poikkeuksellinen, koska siellä pääsee huomion keskipisteeksi, jos menee aikaisin nukkumaan ja herää aikaisin aamulla, jolloin on kello 05.00-08.00 välisenä aikana saanut paljon enemmän aikaiseksi kuin palkkatyössä käyvä saa kahdeksan tunnin aikana. Mieletön määrä kansantalouden tuottavuuspotentiaalia haaskautuu siihen, kun palkkatyössäkin olevat käyttävät työaikaansa tällaisen ja vastaavien asioiden ympärillä märehtimiseen. Saman verran tai enemmänkin käytetään sitten aikaa ihmetellessä, miksi varallisuus keskittyy yhä pienemmälle porukalle ja puolustetaan Veikkauksen pelikoneiden oikeutusta kauppojen kassalla ja ihannoidaan lottoamalla hetkeksi rikastuvia.

Matkalla huipulle – Roni Arvonen is back – Ostan Asuntoja Podcast #59

Teknologia ja internet ovat tuoneet mukanaan mahdollisuuden, jossa kaikilla organisaatio-, tulo- ja geeniperimätasoilla on käytössään 10- tai 100-kertainen määrä tietoa opiskeltavaksi ja opittavaksi murto-osalla siitä kustannuksesta ja aikamäärästä, jolla samaan tietoon pääsi käsiksi vain 10 vuotta sitten. Roniarvosia, jotka nukkuvat, syövät, kuntoilevat ja opiskelevat säännöllisen laadukkaasti pystyäkseen olemaan tehokkaita ja hyviä omassa tekemisessään on huippu-urheilun ulkopuolisessa maailmassa paljon eikä määrä ole vähenemään päin, vaikka Suomessa hallitukset sääntelisivät nukkumista, syömistä, kuntoilua ja opiskelua kansalaisten tasapäistämiseksi kuinka paljon tahansa. Mikään tutkimustieto ei osoita, että Netflix, epäterveellinen ravinto, huono uni ja laiskottelu säännöllisesti tehtynä ovat osa onnellista stressivapaata hyvää elämää – päinvastoin.

Mikään pakko ei kenenkään ole näin toimia mutta itselleni jatkuva opiskelu ja kehittyminen ovat olleet ylivoimaisesti yksittäinen suurin menestystekijä asuntosijoittajana ja vuokranantajana. Nyt 54-vuotiaana lähden jokaiseen päivään innolla oppimaan uutta, johon kuuntelemalla oppiminen on viimeisen 5 vuoden aikana tuonut 10X-turbobuustin.  

PS. iPad 1 ilmestyi USA:ssa 3.4.2010 ja kaverini toi minulle ko. laitteen paljon ennen kuin se oli Suomessa saatavilla. Se toimii yhä hyvin yhden appin osalta; Kindle -kirjastoni löytyy sieltäkin ja laite seisoo lukutelineessä seisomalukupisteessäni kodissani.


Tommi Rytkönen – Ostan Asuntoja Podcast feat. Jenni From the Block #69

Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot

Ostan Asuntoja YouTube: Mitä riskejä liittyy omistusasunnon käyttöön sijoitusasuntolainan lisävakuutena? YouTube #84

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

Asuntosijoittajan opiskelusuositukset kesällä 2019 – Blogi #155

5 kommenttia
  1. Ilkka permalink

    Kiitokset jälleen erinomaisesta blogista. Äänikirjat kieltämättä ovat tehostaneet omaakin oppimistani kummasti. Aikaisemmin itse hieman harmittelin, kun kaikkia kirjoja ei saanut äänikirjoiksi ja e-kirja lukeminen tuntui työläältä. Ongelma ratkesi kun latasi omenaani Aloud!-nimisen sovelluksen, joka lukee minkä tahansa tekstin tai kirja ääneen. Aloud!:lla olen nyt kuunnellut koko joukon e-kirjoja, joita en ikinä olisi saanut ruudulta luettua. 😀

    • Kiitos, tosi hyvä lisäys. 10 minuutin yrittämisen ja googlaamisen jälkeen en saanut Kindle-kirjoja yhdistettyä tähän Appiin. Onko vika minussa?

  2. Ilkka permalink

    Kindlen kirjoissa taitaa olla kopiosuojaus, eikä luku onnistu ilman sen purkamista. Samasta syystä Kindlen kirjoja ei voi lukea millä tahansa e-Kirjojen lukulaitteella, ilman tiedostomuodon muokkaamista. Mm. Elisa Kirjasta ostetut kirjat kuitenkin pyörivät kitkattomasti, sillä Elisa Kirjan kopiosuojaus on toteutettu ns. ”vesileima” -tekniikalla. Ilman kopiosuojaa olevat kirjat, tekstit yms. pyörivät myös ongelmitta.

Trackbacks & Pingbacks

  1. Onko 5-kymppisenä liian myöhäistä aloittaa asuntosijoittaminen? YouTube #85 | Ostan Asuntoja

Saa kommentoida

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: