Siirry sisältöön

4 ajatusta pitkäjänteisestä seuraavalle sukupolvelle asuntosijoittamisesta – Blogi #229

15/11/2020

Tuntuuko, että hyvien asuntosijoitusdiilien löytäminen tai rahoittaminen on vaikeaa tai että laskelmia ei millään tahdo saada näyttämään riittävää tuottoa, kun huomioi kaikki mahdolliset riskit?

Lisääkö ahdistusta se, että ympärillä kaikki asuntosijoittamisesta kiinnostuneet tuntuvat clousaavan diilejä sekä vasemmalta että oikealta ohittaen? Ei se ihan niin helppoa ole muillekaan. 

Olen itse käynyt tämän vuoden aikana useita keskusteluja asuntosijoittajakolleegoiden kanssa. Usein keskustelukumppaneina on sijoittajia, joiden salkussa on kymmeniä ja joillain jopa satoja sijoitusasuntoja. Nämä keskustelut eivät suinkaan aina ole helppoja ja välillä mennään päädystä toiseen kunnon “eipäsjuupas” -meiningillä. 

Keskusteluissa pallotellaan asuntosijoittamista monista näkökulmista:

  • kasvukolmion kärkikaupungit vs muut kaupungit
  • kassavirta vs markkina-arvonnousu
  • kiinteä korko vs muuttuva korko
  • uudiskohteet vs vanhat asunnot
  • hajautus vs keskittäminen
  • kaikki peliin vs varovaisuus

Vaikka kaikki pelaavat samassa asuntosijoittamisjoukkueessa, silti saadaan välillä hyviä törmäyksiä joukkuekavereiden kesken. Mitäköhän siitä syntyisi, jos mukana olisi momentumosakesijoittajia, bondisijoittajia ja treidaajia samassa pelissä? 

Kun näitä keskusteluja käydään asioista eikä henkilöistä, niitä pystyy sulattelemaan ja jatkamaan uudestaan ja uudestaan. Olemme kaikki asuntosijoittamisuskovaisia mutta edustamme sen opin sisällä erilaisia koulukuntia.

Tuoreessa Ostan Asuntoja Podcastin jaksossa Johanna Lindroos käy läpi omaa portfolioajatteluaan, jossa matkaa ohjaavana tunnuslauseena on “toimeentulosta riippumattomuuteen”. Nämä erilaiset keskustelut konkretisoituivat mielessäni tämän sunnuntain kirjoitukseksi lopullisesti Johannan kanssa käydyn keskustelun editoimisen yhteydessä. Tämä kirjoitus on välillä lukijakunnalle, joka on jo saavuttanut jonkinasteisen varallisuuden ja tehnyt sen eteen niin paljon töitä, ettei sen menettäminen reilusti korkeamman riskin ottamisen vastapainona tulevan tuotto-odotuksen perusteella ole enää niin houkutteleva.

Tiivistän tässä kirjoituksessa asiaa neljään ajatukseen pitkäjänteisestä seuraavalle sukupolvelle asuntosijoittamisesta.


Kaipaatko tukea vaurastumisen polulle ja varmuutta asuntosijoittamiseen?

16.11.2020 alkaa seuraava ”Vauras Asuntosijoittaja” -verkkovalmennus, jossa valmentajana toimii yli 15 vuoden asuntosijoittamiskokemuksella Terhi Majasalmi. Jos olet nainen, hae lisätietoa ja ilmoittaudu tästä *. 

Jos Terhi Majasalmi ei sattuisi olemaan tuttu, kuuntele ensin Terhin haastattelu Ostan Asuntoja Podcastissa ja palaa sitten lisätietolinkkiin.


1. Mieti minkälaisen jäljen jätät

Sanapari “seuraavalle sukupolvelle” pitää vääjäämättä sisällään ajatuksen siitä, että jonain päivänä ei itse enää ole kirjoilla laskemassa asuntosijoittamisvarallisuuttaan euroissa. Olen aika varma, ettei sitä minun asuntosijoitussalkkuni osalta tee kukaan muukaan. 

Olen lukenut ja kuunnellut tuhansia amerikkalaisia asuntosijoittamista käsitteleviä julkaisuja ja niissä guru-sanalla on usein negatiivinen sävy. Sitä usein käytetään henkilöstä, joka myy tyhjää ilmaa kovaan hintaan luotuaan ensin itselleen gurun maineen. Suomessa ei tällaista negatiivisuutta ilmeisesti ole niin paljoa, koska aina silloin tällöin minunkin tuottamaan sisältöön liitetään guru-sana samalla, kun siitä annetaan positiivista palautetta. Rimmaavalla sukunimelläkin on varmasti vaikutusta.

Haluaisin, että minut muistetaan hyvämaineisena asuntosijoittajana, vuokranantajana ja sisällöntuottajana. Siihen voisi myötävaikuttaa seuraavilla tavoilla:

  • analysoimalla asioita ennen toimenpiteitä
  • ottamalla vastuuta peilistä syyllistä hakien
  • pyrkimällä hyvään asukas- ja asiakaskokemukseen
  • ylläpitämällä hyvää ja jatkuvasti kehittämällä laatutasoa
  • olemalla rehellinen vaikka tappiotakin tehden

Uskon, että näitä tapoja noudattamalla euromäärät kasvavat, ja unohtuvat, mutta maine ja muisto pysyy siten, että seuraavankaan huru-ukkosukupolven ei tarvitse miettiä nimenmuutosta.


Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

sijoitusasunnot.com

Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com.

Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106

Käy lukemassa Sijoitusasunnot.comin Blogista: 10 kysymystä ja vastausta sijoitusasunnon vakuutuksesta


2. Ajattele pitkälle tulevaisuuteen

Näissä asuntosijoittajakolleegoiden kanssa käytävissä eipäsjuupaskeskusteluissa aikajänne on välillä 6-12 kuukautta tai 1-3 vuotta eli pääsääntöisesti puhutaan asuntosijoittamisessa todella lyhyestä aikajänteestä. Kärkikolmion kasvukeskuksiin liittyvissä keskusteluissa aikajänne on toki pidempi, kun muissa kaupungeissa sijoitusasuntoja omistavat joutuvat puolustuskannalle sen suhteen, millä vuosikymmenellä valot sammutetaan.

Jos aikajänteeksi otetaan 25-50 vuotta, mitään eipäsjuupaskeskustelua ei saada syntymään siitä, onko asuntosijoittaminen hyvä omaisuuslaji vai ei. Metsäsijoittamisen pitkäjänteisenä omaisuuslajina valinneet ymmärtävät tämän vielä paremmin, kun päätehakkuumenetelmää käyttäen tuottoa saa vähän kärjistäen kerran elämässään ja sen jälkeen tulee kuluja seuraavalle sukupolvelle siirtämisestä.

Kaikki Real Estate eli reaaliomaisuuteen investoivat ajattelevat jollain tavalla tietoisen tai alitajuntaisen lähtökohtaisesti, että omaisuudesta hyvää huolta pitämällä sitä on jäljellä kymmenien vuosien päästäkin seuraavalle sukupolvelle. Huolenpidolla ei tässä tarkoiteta pelkästään kunnossapitotarvesuunnitelmaa vaan kokonaisvaltaista ajattelua siitä, että asuntosijoitussalkun huoltaminen pitää tehdä siten, että 25-50 vuoden päästäkin on yhä salkkua huolettavana. Yllä mainituissa eipäsjuupaskeskusteluissa puidaan vaikkapa sitä, onko hajauttamisessa järkeä, kun silloin hajauttaa ajankäyttöään ja resurssejaan. Keskittämällä olisi koko ajan katse tiukasti samassa pallossa.

3. Siirrä tietoa ja oppia seuraaville sukupolville

Parhaita yleisasiantuntijoita varallisuuden kasvattamisen ja seuraavalle sukupolvelle siirtämisen suhteen tuntuu usein löytyvän joukosta, jolla ei ole varallisuutta. Siellä tiedetään kaikki “kultalusikka suussa” -kasvatuksen elementit eikä niiden jakamisessa ujostella yhtään, jos vaan tilaisuus tulee. Näillä opeilla myydään paljon mediaakin, jota myymällä joku ensin rikastuu ja sitten vaurastuu.

Tutkimusten mukaan yksi tehokas tapa saada sata tuhatta pankkitilin saldoksi on voittaa Veikkauksen tuotteisiin sijoittamalla miljoona tai kaksi. Täydellinen valmistautumattomuus käsittelemään itselle suhteellisesti erittäin suurta summaa rahaa johtaa pääsääntöisesti siihen, että sitä käyttää tavalla, joka nopeasti johtaa siihen, että käsissä on tuottamatonta omaisuutta, jonka ylläpitämisen kuluihin pankkitilin saldo ei enää riitä.

Oma jälkikasvuni on vasta teini-iässä, joten talous- ja sijoittamisopit ovat vielä viikkorahan allokointitasolla, teinin osakesalkun osinkojen ymmärtämisessä ja sen selittämisessä, miksi isällä ei ole työnantajaa, pomoa, työpaikkaa tai työaikaa palkallisine lomineen. Opettamattakin oma teini on jo pyörittänyt muutamaa bisnestä ja niillä iPhonensa tienannut.

En aloittanut Osta Asuntoja Blogin kirjoittamista ajatuksella, että jonain päivänä oma jälkikasvuni voisi sitä opiskella mutta nyt tämäkin elementti on selkeänä mielessä. Jos omaa jälkikasvua ei ole, tietoa voi jakaa monella tavalla joko lähipiirissä matalammalla profiililla, mentoroimalla tai blogisfäärissä julkisemmin. 

4. Laita nurkat valmiiksi kuntoon

Jos nyt joku luulee, että huru-ukko on kertomaansa vanhempi tai muuten vaan vakavasti sairas, siitä ei nyt missään tapauksessa ole kyse.

Siitä huolimatta omat nurkat pitäisi laittaa sellaiseen kuntoon, että äkkinäisen lähdön takia seuraavalle sukupolvelle ei tule surutyön keskellä massiivista sekamelskaa setvittäväksi samalla, kun epävarmuus lähiviikkojen ja -kuukausien toimeentulosta kasvaa kaikkien perinnönjättäjän tilien sulkeutuessa ja perinkirjoitusviidakon alkaessa. 

Vaikka lainmukainen perimisjärjestys olisi juuri se, minkä haluaisi tapahtuvan, varallisuutensa sijoitusasunnoissa säilyttävän tulisi miettiä perintöverosuunnittelua, vaikka itse ei enää ole sitä veroa maksamassa. Jos ei nimenomaisesti halua tilannetta, jossa perillisen pitää myydä perimiään sijoitusasuntoja perintöverot maksaakseen, tähän pitää valmistautua sekä edellisen kohdan oppien siirtämisellä että perintösuunnittelua hyvissä ajoin tehden.

Mitä nopeammin maailma liikkuu sitä tärkeämpää on välillä pysähtyä

Yläasteen matematiikalla pystyy ymmärtämään, että Veikkauksen sijoitustuotteilla vaurastumisen todennäköisyys on sen verran olematon, että sitä tuskin tapahtuu. Monelle oikeasta sijoittamisesta kiinnostumisen syynä on realistisempi halu rikastua suhteellisen nopeasti. Nuorena varallisuuden kasvattamisvaiheessa riskin ottamisessa ei ole mitään väärää eikä pahaa. 

Instagramissa näkee paljon kuvia vaurastumisen lopputuloksista, mutta niistä ei usein käy ilmi matkalla vaadittu työmäärä. Asuntosijoittamisen Insta on mukava poikkeus, kun siellä on paljon “ennen ja jälkeen” -kuvia, joissa remonteilla on tehty arvonnousua. Välillä klikkausten sijaan kannattaa pysähtyä miettimään remonttikuvien taustatarinaa; pinta- ja putkiremontoitu asunto muoviviemäreillä toimii jonkun kotina seuraavat 50 vuotta.

Jos haluaa paneutua sijoittajana pysähtymiseen ja ajatteluun enemmän, iso lämmin kuppi teetä ja tämä Real Visionin YouTube -video vie mielenkiintoiselle oppimatkalle Sveitsiin Alppien keskelle.


Kuukauden kirja: Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226


Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista

Toimeentulosta riippumattomuuteen, sijoitusjoogi Johanna Lindroos Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #125

Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot

Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä

Miten toimia, ettei vuokralaisen häätöä tarvita? – YouTube #140

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET

The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224

The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223

Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217

10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210

Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198

Esa Kejonen Osa 1

4 kommenttia
  1. Nora permalink

    Moi!
    Tekstin alkupuolella ehdin jo hetkeksi huolestua, että kohtako tulee joku paljastus todetusta sairaudesta tai vastaavasta, mutta onneksi ei!!
    Todella hyvä välillä pysähtyä pohtimaan näitä asioita: miksi teen sitä mitä teen, kenelle teen ja mikä se perimmäinen, ei rahassa tai omaisuuden määrässä mitattava tavoite olikaan.
    Kiitos herätyshetkestä ☺️ ja terveyttä ja hyvinvointia sinulle ja perheellesi!

Trackbacks & Pingbacks

  1. Milloin myyjä voi myydä asunnon alle markkinahinnan? – YouTube #141 | Ostan Asuntoja
  2. Toimeentulosta riippumattomuuteen, sijoitusjoogi Johanna Lindroos Osa 2 – Ostan Asuntoja Podcast #126 | Ostan Asuntoja

Saa kommentoida

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: