Sam ”kulta ei ole sijoitus” Laakso – Ostan Asuntoja Podcast #72

Tällä kertaa poiketaan Ostan Asuntoja Podcastin kuvauksen mukaisesta haastateltavasta, sillä vieraana on henkilö, joka ei omista sijoitusasuntoja eikä toimi vuokranantajana.
Hyvän sijoittajan yksi perusominaisuus on jatkuva opiskelu esimerkiksi lukemalla. Lukeminen tulisi tapahtua laajemmalla pohjalla kuin pelkästään asuntosijoituskirjoja kahlaamalla. Tämän kerran jaksossa sivutaan toki asuntosijoittamista mutta se tarjoaa juuri sitä laajempaa perspektiiviä, jota menestyvän asuntosijoittajan pitäisi myös hahmottaa.
Käymme Samin kanssa läpi asioita laajalla kirjolla:
- Sam kertoo kultaa käsittelevän laadukkaan lopputyönsä sisällön, jolloin kuuntelija saa käsityksen, mitä kaikkea siitä voisi oppia
- pikakierros on modifioitu mutta sitäkin kiinnostavampi
- jos kulta ei ole sijoitus, mitä se sitten on
- kullan eurohinta vai euron kultahinta – häh?
- mitkä ovat kullan hinta-ajurit
- miten eri keskuspankkien käyttäytyminen on muuttunut kullan myymisen ja ostamisen suhteen
- mitkä ovat asuntosijoituksen ja kullan yhteneväisyydet ja erot
- milloin ja miksi kulta voisi sopia asuntosijoittajan salkkuun
- miksi fyysistä kultaa – ei kulta-ETF:iä
- säilytys lattialaudan alla, tallelokerossa vai yksityisessä holvissa – miksi
- miten Samin työnantaja Voima Gold toimii
Jakson kuuntelu ei edellytä kullan omistamista mutta siitä voi seurata kultakuume.
Ostan Asuntoja Podcast tilattavissa, ladattavissa ja kuunneltavissa kaikilla alustoilla: Apple Podcasts, Spotify, Stitcher, SoundCloud ja Google Podcasts.
Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudin kautta.
Kuuntele tämä jakso suoraan tästä
Voit kuunnella podcastia myös tästä:
Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:
Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?
Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.
Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.
Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.
Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin
Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:
Sam Laakso – The Future of Gold from 2019 to 2039 -lopputyö skalcapital.com
Ray Dalio – Big Debt Crisis; Adlibris Sidottu
Alexis Stenfors – Riskitekijä; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja
James Rickards – Aftermath; Adlibris Nidottu, Audible
Reinhart, Rogoff – This time is different; Adlibris Nidottu, Adlibris E-kirja, Audible
Sam Laakso Twitter
Voima Gold nettisivut
Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:
Asuntopehtoori on vuokranantajan perustama yritys, joka tarjoaa Vuokravälitystä alkaen 500 euron palkkiolla, johon sisältyy ensimmäisen vuoden ajalta vuokratakuu.
Tarjolla on lisäksi “avaimet käteen” vuokra-asunnon Huolenpitopalvelu 35 euron kuukausihinnalla. Näin voit ulkoistaa sijoitusasuntosi vuokraustoiminnan kokonaisuudessaan. Palveluun sisältyy pysyvä vuokratakuu.
Asiakkaiden kysynnän vuoksi Asuntopehtoori on kasvanut ja tarjoaa nyt myös asuntojen myyntivälitystä.
Mainitse toimeksiannon yhteydessä ”Ostan Asuntoja” ja saat 5 %:n alennuksen palkkiosta.
Asuntopehtoorin Blogista: Ammattisijoittajan kolme strategiaa
Miika “Asuntopehtoori” Vuorensola Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #67
Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot
Suvi “Think a Million” Schwab Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #70
Miljonääriksi asuntosijoittamisella – osa 1 ”Ajattele miljoonaa” – Blogi #174
Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä
Ostan Asuntoja IGTV:stä löytyy jo yli 50 videota
* Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen
Kaupallinen varoitus
Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta.
Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä.
Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.
Trackbacks & Pingbacks
- Kun vuokrasuhde päättyy, 10 kohtaa vuokranantajan muistettavaksi – Blogi #176 | Ostan Asuntoja
- Mitä ongelmavuokralaissegmenttejä on olemassa? YouTube #88 | Ostan Asuntoja
- Mistä tietää, että on valmis ”osta ja pidä” -asuntosijoittamiseen – YouTube #89 | Ostan Asuntoja
- Vuokralaisen vakuudesta perittävä vahinko vai asumisen tavanomaista kulumista – ennaltaehkäisevät toimet – Blogi #178 | Ostan Asuntoja
- Nettovarallisuus – asuntosijoittamisella vaurastumista tavoittelevan tärkein mittari – Blogi #188 | Ostan Asuntoja
- Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198 | Ostan Asuntoja
- Menestyvän asuntosijoittajan 8 käytöstapaa – Blogi #206 | Ostan Asuntoja
- Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217 | Ostan Asuntoja
- Tiukan budjetin asuntosijoittajalle 3 varallisuuden kasvattamisajatusta – Blogi #222 | Ostan Asuntoja
- Mihin olen sijoittanut viimeisen vuoden aikana? – Top 5 – Blogi #297 | Ostan Asuntoja
- Sam Laakso inflaatiota ja muita pidemmän aikavälin juttuja Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #214 | Ostan Asuntoja
- Sam Laakso inflaatiota ja muita pidemmän aikavälin juttuja Osa 2 – Ostan Asuntoja Podcast #215 | Ostan Asuntoja
Tämä oli erittäin rikastuttava podi !
Kiitos. Aika paljon piti itse opiskella ja valmistautua, että pysyin Samin perässä kysymyksieni kanssa. Oma ymmärrys ainakin rikastui siinä ohessa. Tulevaisuus näyttää, opinko myös pankkitiliä rikastuttavia ajatuksia viemään käytäntöön asti.
Juurikin näin. Oli antoisaa kuunnella ja oli valmistelut tehty huolella podia varten. Hyvä Harri! Ryhdynkin tässä varmaan mittaamaan käteistä grammoina… Odotellaan podcastia aiheesta vol 2. 😉