Siirry sisältöön

Mikä on vuokraustoimintasi tilanne toukokuun 2020 alkupuolella? – YouTube #113

05/05/2020

Monia vuokranantajakolleegoita kiinnostaa, miten vuokrakotien puolella vuokraustoiminta on sujunut, kun liiketilojen osalta vaikeuksissa ovat sekä vuokralaiset että vuokranantajat.

Olen kirjoittanut aiheesta Ostan Asuntoja Blogia vuodesta 2013 alkaen nimenomaan oman toimintani kannalta ja kautta katsottuna. Mitä pidempään on tätä Blogia lukenut ja seurannut sitä enemmän voi kenties tehdä johtopäätöksiä, onko Blogin kirjoituksissa esitetyissä ajatuksissa ollut uimaoppitaitovinkkejä, joilla pääsee vastarannalle.

Maaliskuussa en osannut nähdä, että koulut ovat yhä kiinni 4.5. ja että ravintoloita ei saisi millään etäisyysjärjestelyllä avata, vaikka koulut saakin avata. Vielä en siis yritä arvailla, missä asuntojen vuokraustoiminnassa mennään syksyllä 2020. Nyt on toukokuu jo aika hyvin tiedossa ja voin jakaa sen tiedon.

Minulta on siis kysytty oman vuokraustoimintani tilannetta ja kävin sen huhtikuun alun osalta videolla 7.4.2020 ja nyt käyn 5.5.2020 tilanteen pohjalta seuraavilta osin

  • huhtikuussa irtisanotut vuokrasopimukset
  • tyhjien asuntojen määrä toukokuussa
  • huhtikuun vuokrarästitilanne
  • toukokuun alun vuokranmaksutilanne
  • toukokuun kassavirta 5.5.2020 ja
  • kassatilanteen kehittymisnäkymät toukokuun loppupuolelle asti

Miten oma tilanteesi on kehittynyt? Kirjoita kommentteihin.

Tässä ajatuksia, joiden pohjalta olen itse toiminut: Toimintaperiaatteeni vuokranantajana vuokran maksamisen osalta, versio 0.9 – Blogi #195


Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntosalkunrakentaja.fi

Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi

Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissä tai Facebookissa.

Lue tai kuuntele Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista tuorein kirjoitus: ”Miksi me myymme sijoitusasuntoja alle markkinahintojen

Ostan Asuntoja Podcast #24 – Pekka “Asuntosalkunrakentaja” Väänänen, osa 1



Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

Mia “rokkistara” Koro-Kanerva Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #96

Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä

Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot

Mitä mahdollisuuksia matalasuhdanne voi tarjota asuntosijoittajalle? – Blogi #201

VEROILMOITUSBLOGIT PÄIVITETTY 2019 VEROILMOITUSTA VARTEN

Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2020 – Blogi #197

Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2019 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #196

TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET

Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198

3 tärkeää kirjaa oman asuntosijoittamis- ja vuokraustoimintani kannalta 2019 Blogi #169

4 kommenttia
  1. cockhillproduction permalink

    Tällä hetkellä saanee olla tyytyväinen siihen, jos vuokralaiset pysyvät ja maksavat vuokransa.
    Summaus:
    -yhden kanssa en nostanut vuokraa, koska pariskunnasta molemmat osittain lomautettuna tänä vuonna
    -yhden kanssa on ongelmia vuokranmaksussa. Ei suuria, mutta silti hirveä tinkaus joka kuukausi.
    -yksi vuokralainen lähdössä, eikä näytä suurta tunkua olevan tilalle. Kyllä se vielä tulee, mutta nyt on vaikeampaa kuin ennen. Ainakin kuvittelen näin.

    • Menen kuukausi kerrallaan. Moni vuokranantaja on pistänyt kaikki kulut minimiin mutta itse olen pyrkinyt pistämään kassavirrat eteenpäin remontteihin aina, kun mahdollista. Toivottavasti mahdollisimman moni verkostoni toimija pysyy toimintakykyisenä.

      Mulla vuokralaisten vaihtuvuus on ollut todella pientä ja yksi mahdollisuus on, että tilanteen kirkastuessa patoutunut asunnon vaihtotarve purkautuu. Tätä en kuitenkaan vielä ennusta, seuraan vain.

  2. Jaakko permalink

    Ei mitään uutta auringon alla. Vuokrat ovat tulleet kuten aiemminkin.

Saa kommentoida

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: