Tuomas Viljamaa – Asuntosijoittajan poliittisten riskien vuosi Osa 2 – Ostan Asuntoja Podcast #91

Pyrin löytämään Ostan Asuntoja Podcastiin vieraita siten, että asuntosijoittamista ja vuokraustoimintaa tulisi tarkasteltua mahdollisimman useammalta kantilta. Verojen ollessa vuokraustoiminnan yksittäinen suurin kulu ja poliittisten päättäjien äänisaalistuksessa piilee uhkia ja mahdollisuuksia, sain Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomas Viljamaan vieraaksi vastaamaan niihin liittyviin kysymyksiini.
Välillä en varmasti ole ainoa, joka ei millään pysy poliitikkojen ajatusjuoksutusten perässä. Poliittisen riskitietouden lisäksi selviää, minkälaiset vatsahapot ja aivot pitää olla, että jaksaa innolla ajaa meidän vuokranantajien, ja usein myös tuntuu siltä, ja hyvä niin, myös meidän asiakkaiden eli vuokralaisten etuja siinä samalla. Lisäksi selviää
- kuinka suuri merkitys ompeluseuralla oli Tuomaksen urakehitykselle
- miten hän selvisi työhaastattelusta pomon tiukan silmän alla
- miten Tuomas muka ymmärtää meitä yksityisiä vuokranantajia, kun on politiikasta tullut
Osassa 1 käytiin läpi kaksi ensimmäistä poliittista riskiä
- asumistukikeskustelu ja sen ympärillä pyörivä populismi
- yksityisten vuokranantajan ikuisesti kiristyvä verotus
Tässä osassa jatketaan kolmella riskillä
- saneerauskohteiden taloyhtiölainojen saatavuuden vaikeutuminen ja ehtojen heikentyminen
- uudiskohteiden taloyhtiölainarajoitteet – ns. Mörttisen työryhmä
- tuloutettujen taloyhtiölainojen maksusuoritusten verovähennysoikeuden poistaminen – ns. Rinteen hallitusohjelman selvitystyö
Ostan Asuntoja Podcast tilattavissa, ladattavissa ja kuunneltavissa kaikilla alustoilla: Apple Podcasts, Spotify, Stitcher, SoundCloud ja Google Podcasts.
Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudin kautta.
Kuuntele tämä jakso suoraan tästä
Voit kuunnella podcastia myös tästä:
Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:
Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?
Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.
Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.
Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.
Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin
Lue (11/2019) kirjoitus: Hyvä rakennuttaja on asuntosijoittajan ystävä
Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:
Ompeluseura Facebook
Vuokramarkkinakatsaus syksy 2019
Suomen Vuokranantajat Blogi
Tuomas Viljamaa Twitter, LinkedIn
Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:
Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi
Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissä tai Facebookissa.
Lue tai kuuntele Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista tuorein kirjoitus: ”Miksi me myymme sijoitusasuntoja alle markkinahintojen”
Ostan Asuntoja Podcast #24 – Pekka “Asuntosalkunrakentaja” Väänänen, osa 1
Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot
Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä
Miten kuunnella Ostan Asuntoja Podcastia ja muita hyviä podcasteja? Blogi #191
Mitä koronavirus ja pörssien heiluriliike voisivat tarkoittaa asuntosijoittajalle? – YouTube #105
Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä
Nyt eletään sellaisia aikoja että sijoittaminen alkaa tuntua jo moraalittomalle koska niin moni menettää työnsä ja rahansa. Tietenkin elämän silti pitää jatkua ja jos ajattlee sijoittamista niin osakkeet hakkaa mennentullen asunnot kun ajatellaan että osakkeita päästään ostamaan syvimmästä montusta alehintaan. Kun ihmisten ostovoima romahtaa niin ei asuntosijoittaminen ole hääviä. Tietysti halvalla voi päästä asuntoja ostamaan jos vain on härskiyttä käyttää ihmisten hätää hyväkseen. Osakkeiden ostaminen halvalla ei tuota samanlaista tuskaa moraaliselle puolelle ihmisessä koska vastapuolella on isot yhtiöt eikä työpaikan menettänyt ihminen. Saas nähdä tuleeko tästä systeemikriisi ja moninkertaistuuko meidän kaikkien velat vielä. Nyt on sellaisia elementtejä olemassa, että tästä tulee ihmiskunnan pahin kriisi. Voi hyvin olla että koko euro kaatuu. Joskus aikoja sitten näsäviisastelin asuntosijoittalalle että kannattaisi pyrkiä velattomuuteen asunnoissa. Silloin tälle ajatukselle lähinnä naurettiin. Nyt eletään niin epävarmoja aikoja, että kaikilta on jo karissut näsäviisaudet pois ja veikkaan, että voittajina selviää ne joilla ei ole velkaa.
Olen lähes kaikesta eri mieltä. Joukossa oli myös muutamia täysin ristiriitaisia tai jopa virheellisiä ajatuksia, kuten ”vastapuolella on isot yhtiöt”, kun osakkeita ostetaan ja mydään pörsseissä eikä niitä osteta yrityksiltä. Tai markkinahintojen laskiessa asuntojen ostaminen halvemmalla olisi ”härskiä hyväksi käyttöä” ja pitäisi odottaa myyjän puolesta, että hinnat vielä kenties laskee lisää 20 %, jolloin myyjä on suuremassa hädässä tai koti jo pankin hallussa. Kukaan ei oikeasti lähde koskaan ikinä missään tilanteessa asuntokauppaa siten, että tarjoaa kättelyssä 20 % yli pyyntihinnan eli moralisointiasi ei kuuntele kukaan etkä edes itse niin toimisi, jos olisit asunto ostamassa. Jos euro kaatuu, mitä luulet, että tapahtuu mun lainasalkulle, jossa on lainat pitkillä kiinteillä koroilla. Kommenttisi on täynnä epäjohdonmukaisuuksia. Samanaikaisesti ei voi uskoa systeemikriisin isoon mahdollisuuteen ja osakkeiden ylivoimaisuuteen reaaliomaisuuteen verrattuna. Onnea sijoittamispäätöksiin.