Siirry sisältöön

Matti Oivanen – Ostan Asuntoja Podcast #81

10/01/2020

Loppiaisena 2020, joka käsittääkseni on Harrin nimipäivän takia aina pyhäpäivä, oli lentopallon Mestaruusliigassa juhlailta. Hurrikaani-Loimaan pitkäaikaisen kapteenin Matti Oivasen paita, numerolla 15, nousi hallin kattoon. Matti pelasi 15 vuotta ammattilaisena, Suomen lisäksi kuudessa maassa, ja rääkkäsi palloa noin 250 maaottelussa.

Pelaamisen ohessa Matti osasi miettiä myös tulevaisuutta ja kasvatti sen aikana 16 sijoitusasunnon salkun, joka ei suinkaan ole hänen tavoitteensa maksimi. Kiitos huippu-urheilija Marko Kaarron, sain huippu-urheilija Matti Oivasen Ostan Asuntoja Podcastin haastattelupenkkiin. Juttua riitti reilun tunnin verran ja aiheina oli ainakin

  • Matin lukiokaverin merkitys asuntosijoittamisen aloittamisessa ja kasvattamisessa (kyllä, tämä lukiokaveri olisi mahtaava saada vieraaksi)
  • miten pienen muuttotappiopaikkakunnan ensimmäiset asuntosijoitukset ovat toimineet Matin salkussa
  • Matin ohjeet ja plusmiinus -näkemykset pienelle paikkakunnalle sijoittamisessa
  • miten paikkakuntien määrä kasvoi ja vuokralaiset hoituivat Matin pelatessa ulkomailla
  • kuinka tärkeää on verkostoitua, kuinka huipputärkeä se on ulkomailla huippu-urheilevalle
  • mikä on Matin seuraava tavoite asuntosijoitussalkun kasvattamisessa ja miten se toteutuu asuntojen määrää kasvattamatta
  • miten verkostoa kasvatetaan ja miten siinä tulee toimia
  • voiko huippulentopalloilija ostaa sijoitusasunnot käteisellä
  • jos ulkoistaa vuokraustoiminnan kokonaan, tarkoittaako se, ettei pidä sitä tärkeänä

Luvassa on paljon vilpitöntä ”jalat maassa” -oppia. Jos tunnet huippu-urheilijan, pistä jakso hänelle jakoon. Voit tehdä merkittävän teon.

Marko Kaarto Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #74


Ostan Asuntoja Podcast tilattavissa, ladattavissa ja kuunneltavissa kaikilla alustoilla: Apple Podcasts, Spotify, Stitcher, SoundCloud ja Google Podcasts.

https://flatco.fi/palvelu/

Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudin kautta.


Kuuntele tämä jakso suoraan tästä

https://itunes.apple.com/fi/podcast/ostan-asuntoja-podcast/id1396556877?mt=2&app=podcast

Spotify_Logo_RGB_Black

Google pod

https://soundcloud.com/user-959826757-301682914

listen-on-Stitcher-badge

overcast

8D2X8jpBKWdicsU_0ZVM7MAM6XowxtbYksShyMqEaStYFMd_Euk7EkFLr_hptW-V30EjmxwscI3Ac_j9hWHqJSil3q58FCEj1g9WdJRrnXx7YJPLRBALdipsXl9758HWB75lwWZU

listen_acast

Voit kuunnella podcastia myös tästä:


Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

http://peabkoti.fi/avainasiakas

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Lue tuore (11/2019) kirjoitus: Hyvä rakennuttaja on asuntosijoittajan ystävä


Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Sijoitusovi.com:sta kiitos kuuluu mm. Matin lukiokaverille

Suomen Asunoneuvoja nettisivut, webinaarit

Marko Kaarto – ”Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu”; Adlibris Nidottu

Joonas Orava, Olli Turunen – Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja

Matti Oivanen Facebook, Puh. 050 597 3429, matti.oivanen@asuntoneuvoja.fi


Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

OVV_logo

Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku.

Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava ”avaimet käteen” -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen.

Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto.

OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com


Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot

Ostan Asuntoja Blogi Top 10 – Blogi #184

”Osta ja pidä” asuntosijoittajan pahimmat virheet – osa 3 – huonosti hallinnoitu taloyhtiö YouTube #96

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä


* Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen


Kaupallinen varoitus

Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta.

Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä.

Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.

4 kommenttia
  1. Janne Mennala permalink

    Hyvä jakso taas, mutta yhdestä semanttisesta asiasta Matin kanssa eri mieltä.

    Minusta et voi olla hyvä vuokranantaja, jos et itse hoida vuokraamista.

    Jos tilaan talooni maalarit maalaamaan seinät, ei se vielä tee minusta alan taitajaa, josko maalaria ensinkään 😉 Mutta ei sen toki tarvitsekaan tehdä – jos omaan sutimiseen ei ole aikaa ja/tai hommassa syntyy enemmän sanomista kuin siistiä jälkeä, on järjestely ainoastaan fiksu.

    Eli asuntosijoittaja voi olla täysin rinnoin täysin ulkoistettujen hallintopalveluidenkin kautta, mutta vuokranantajapeliin sillä ei vielä mennä kuin nimeksi.

    Mutta noin yleisellä tasolla hänellä kiva tarina siitä, miten ammattiurheilusta pääsee järkevästi etiäpäin, vaikka ei ihan miljoonia lentiksellä tehdäkään.

    • Tiedän, miten tapetit poistetaan, seinät tasoitetaan ja maalataan. Tiedän, mitä telaa ja maalia käytetään komeron ovien maalaukseen. Tiedän, kuinka paljon aikaa tähän kuluu ja mikä on kohtuullinen tuntihinta. Osaan arvioida maalaustyön laatua. Tarjoan hyvin maalattuja vuokrakoteja.

Trackbacks & Pingbacks

  1. Viisi uudenvuodenlupausta passiiviselle ”osta ja pidä” -asuntosijoittajalle – Blogi #185 | Ostan Asuntoja
  2. ”Osta ja pidä” asuntosijoittajan pahimmat virheet – osa 4 – liikaa maksaminen YouTube #97 | Ostan Asuntoja

Saa kommentoida

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: