Siirry sisältöön

Ville Valkonen intohimona yhteiskunnan kehittäminen Osa 2 – Ostan Asuntoja Podcast #142

12/03/2021
Ostan Asuntoja Podcast

Ville Valkonen on kauppatieteiden maisteri, 4 sijoitusasunnon omistaja ja yksityinen vuokranantaja sekä Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö.  Tällä kertaa ei kuitenkaan käydä asuntosijoittamisen ja vuokraustoiminnan inspiroivia tarinoita vaan keskustellaan hallituksen suunnitelmista, joissa ei valonpilkkuja yksityiselle vuokranantajille ole luvassa. Kertaamme ensin rautalangasta, mistä veronkiristys- ja rahoitussääntelysuunnitelmissa on oikein kyse. Sitten Ville selittää päivitetyn tilanteen ja aikataulun sekä, mitä yksityisen asuntosijoittajan tulisi näistä ajatella ja miten toimia.

Lisäiloa ei ole tulossa, kun tänään Osassa 2 jatketaan enimmäisvelkasuhteen käytännön merkityksellä. Taloyhtiölainoihin liittyviä veronkiristyksiä pohditaan vielä lisää ja kerrotaan, miksi aidosti kohtuuhintaisia omistusasuntoja voi jatkossa olla vähemmän tarjolla. Jos tuttavapiirissäsi on hallituspuolueiden kansanedustajia, varmista, että Osat 1 ja 2 menevät heillä kuunteluun. Pidä sitten virtuaalikahvihetki ja väännä rautalangasta, minkälaisen mainehaitan omalle puolueelleen voi aiheuttaa tavallisten asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokouskeskustelujen kautta, jos tähän ”Jaa” -äänensä antaa.

Ville Valkonen Twitter, Suomen Vuokranantajat

Ville Valkonen intohimona yhteiskunnan kehittäminen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #141

Sanna Huikea Vuokranantajat Hughes Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #117


Asuntosijoituskirja.fi

Harri Hurun ja Marko Kaarton uusi asuntosijoituskirja ”Asuntosijoittamisen lumipalloefekti” julkaistaan kesäkuussa 2021. Sillä on omat nettisivut asuntosijoituskirja.fi, josta kirjan voi ennakkotilata ennakkotarjoushintaan.


Kuuntele tämä jakso suoraan tästä ja pistä Ostan Asuntoja Podcast tilaukseen valitsemallasi alustalla

https://itunes.apple.com/fi/podcast/ostan-asuntoja-podcast/id1396556877?mt=2&app=podcast
spotify-podcast-badge-blk-grn-660x160

Google pod

https://soundcloud.com/user-959826757-301682914

listen_acast

listen_on_CAST_BOX-5049640

overcast

pocketcasts_medium_dark@2x

listen-on-playerfm-badge402x

listen-on-Stitcher-badge
Voit kuunnella podcastia myös tästä:

Ostan Asuntoja Podcast löytyy myös Audiblen ja YouTuben kautta


Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

sijoitusasunnot.com

Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com.

Mitä voit odottaa Sijoitusasunnot.com:lta vuonna 2021?

Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106

Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä


Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

http://peabkoti.fi/avainasiakas

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto – Joonas Orava

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen


https://flatco.fi/palvelu/

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti.


Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Kyvyttömyys kasvattaa varallisuutta hitaasti; asuntosijoittajan makrovirheet osa 3 – YouTube #156

Asuntosijoittajan intuitio tunnuslukujen vastapainona – Blogi #244

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä


Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia?

Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan.

Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi?

Virtuaalisisustus Rentel

Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran.

Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus

5 kommenttia
  1. Mikko Vaittinen permalink

    Moro Harri, Kiitos laadukkaasta sisällöstä. Olenkos ymmärtänyt oikein, että tuohon mahdolliseen taloyhtiölainojen verovähennys hyödyn poistamiseen, tulisi varautua siten, että pyrkii muuttamaan jonkun taloyhtiön sääntöjä siten, että lainaosuuksilla suoritettavat lainojen lyhennykset tuloutetaan. Tällöin voisi tarvittaessa esim. vuoden 2021 lopulla maksaa taloyhtiölainaa pois ja näin saisi vähentää kyseisen yhtiölainan maksun muiden vuokra-asuntojen vuokratulosta ja muista pääoma tuloista. Mutta täytyy laskea ettei maksa yhtiölainaa liikaa koska alijäämähyvityksen puolelle ei ole mitään järkeä päästää koska se on vain 30%. Tällöin voisi välttää pääomaverojen maksun vuodelta 2021 kokonaan. Siis tämä vain siinä tapauksessa, että poliitikot päättää pysäyttää uudisrakentamisen ja ruveta maksamaan rakennusmiehille työttömyyskorvauksia. Jos poliitikot poistaa verovähennyshyödyn jo olemassa olevilta yhtiölainoilta sillä perusteella, ettei laina aiheuta ylivelkaantumista, niin olisi hauska kuulla peruste miten olemassa olevilta lainoilta poistettu verohyöty vähentää kokonaisvelkaantumista? Jos pyritään pienentämään kokonaisvelkaantumista niin silloin olisi luonnollista kohdistaa muutoksia uusiin lainoihin jolloin muutoksilla saattaisi olla toivotun kaltainen vaikutus.

    • Terve ja kiitos mukavasta palautteesta.

      Ajatus ”taloyhtiön sääntöjen” muuttamisesta on jonkin verran väärä. Taloyhtiö voi saneeraushankkeiden yhteydessä tarjota mahdollisuuden, jossa remontin kustannusosuus maksetaan kerralla pois ennen kuin remontin kustannukset aktivoidaan taloyhtiön taseeseen. Tällöin asuntosijoittaja saisi kulut kokonaisuudessan verovähennyksiin.

      Jos veronkiristys astuu voimaan, tuloutuksella voi teoriassa asiaa edelleen noin hoitaa mutta harvemmin käytännössä ja vielä vaikeammin uudiskohteissa, koska vastaava kustannus pitäisi olla kompensoimassa taloyhtiölle kertasuorituksesta tulevaa tuloa.

      Oletuksesi alijäämähyvityksestä on täysin väärä. Verovähennyksenä ja -suunnittelukeinona se on tasan yhtä hyvä, koska vähennys tehdään verosta eikä tulosta. Kun vähennys tehdään 100 %:sti verosta, vaikutus on sama kuin 30 %:n vähennys tulosta.

Trackbacks & Pingbacks

  1. Ville Valkonen intohimona yhteiskunnan kehittäminen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #141 | Ostan Asuntoja
  2. Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2021 – Blogi #246 | Ostan Asuntoja
  3. Miten toimia asuntosijoittajana, kun ei tiedä, miten tulevaisuus kehittyy? – YouTube #158 | Ostan Asuntoja

Saa kommentoida

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: