Miten pärjätä parhaiten vuokranantajana yli suhdanteiden? – YouTube #129

Kun jokaiselle vuokra-asunnolle löytyy heti 5 hyvää ottajaa, näiden asioiden miettiminen jää taka-alalle tai kokonaan tekemättä.
Kun markkinassa yht’äkkiä tapahtuukin jotain, jossa vuokralaisia ei ole tarjolla, ainoa ajatus, mikä mieleen tulee, on laskea vuokraa tai tarjota 1-2 ilmaista kuukautta. Kun sama työkalu on monen muun työkalupakin ainoa vempain, siitä ei seuraa mitään hyvää vuokraustoiminnalle pitkällä aikajänteellä.
Käyn videolla 4 vinkkiä, joilla pärjää yli kaikkien suhdanteiden siten, että löytää sijoitusasuntoonsa hyviä vuokralaiskandidaatteja ilman vuokranalennuskampanjoita. Hyvän vuokranantajan ominaisuuksien lista ei tähän lopu mutta näillä pääsee pitkälle.
Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:
Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku.
Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava ”avaimet käteen” -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen.
Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto.
OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com
OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook
Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista
Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä
Pirjo Timonen vuokravälitystä 2:lla vuosituhannella Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #112
Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä
Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot
Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217
Tuoreimmat kirjasuositukset:
10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210
Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198
Kaupallinen varoitus *
Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.
Trackbacks & Pingbacks