Siirry sisältöön

Vuokra-asunnonhakijan ansioluettelo – Blogi #18

18/11/2014
Vaatekomero ja keittokomero jälkeen

Työpaikan voi saada, jos vastaa myöntävästi head hunterin soittoon. Työpaikka voi järjestyä myös suhteiden avulla tai löytyä perheyrityksestä. Aika moni kuitenkin joutuu hakemaan työpaikkaa ja monet useampaan kertaan. Erottautuakseen muista työnhakija laatii CV:n, ansioluettelon, ja jopa kiillottaa sitä useampaan otteeseen.

Useimmille on myös selvää, että varsinkin hyväkuntoisen vuokra-asunnon saaminen on vaikeaa. Siitä huolimatta lähes poikkeuksetta vuokra-asunnon hakija myy itseään vuokranantajalle pelkistetysti: “Oon kiinnostunu asunnosta, pääsiskö sitä kattoon”. Loput tiedot vuokranantaja joutuukin sitten kyselemään ja kaivamaan.

Olen toiminut asuntosijoittajana vuodesta 2004 lähtien ja sijoitan pääsääntöisesti vuokra-asuntoihin, joita en periaatteessa suunnittele koskaan myyväni. Hoidan asuntojen vuokrauksen itse eli kokemusta vuokralaisten kanssa toimimisesta on jo kertynyt jonkin verran. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on opastaa vuokra-asunnonhakijaa erottautumaan massasta laatimalla “vuokralaisen ansioluettelon”. Esimerkkejä ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti. Tärkeintä on yrittää ymmärtää vuokranantajan ajatusmaailmaa ja lähestyä häntä sekä kiillottaa kuvaa asunnonhakijana näistä näkökulmista.

Minä, kuten valtaosa vuokranantajista, hakee vuokralaisessa 2 pääominaisuutta:

  • kykyä maksaa vuokraa säännöllisesti ja sovittuna ajankohtana
  • osaamista ja halua pitää asunnosta hyvää huolta

Kyky maksaa vuokraa

Jos sinulla on työpaikka ja säännöllinen kuukausitulo, kerro siitä vuokranantajalle. Kerro, missä olet töissä ja kauanko olet ollut samassa työpaikassa. Jos olet juuri vaihtanut työpaikkaa, mainitse edellinen työpaikka ja kerro, miksi vaihdoit työpaikkaa. Anna esimiehesi nimi ja puhelinnumero vuokranantajalle. Ei hän esimiehellesi välttämättä soita mutta tiedon tuleminen pyytämättä herättää luottamusta.

Näytä 6 kuukauden ajalta tiliotteet vuokranantajalle. Niistä vuokranantaja näkee, että palkka tai eläke on tullut tilille joka kuukausi. Jos tilin saldo käy nollassa joka kuun puolen välin jälkeen, yritä kiristää vyötä kuukausia ennen asunnonhakua saadaksesi taloudellisen tilanteesi näyttämään houkuttelevammalta vuokranantajan silmissä. Vuokranantaja ei alkuvaiheessa voi kysyä palkka- tai eläketodistusta mutta voit sen oma-aloitteisesti näyttää. Mikäli saat vuokratukea, sitä ei kannata piilotella. Tärkeintä on osoittaa vuokranantajalle, että vuokrarahat ovat löytyneet säännöllisesti kuukaudesta toiseen.

Useimmat vuokranantajat tarkastavat kelpuuttamansa vuokralaiskandidaatin luottotiedot. Toimita omat luottotietosi vuokranantajalle ja erotut varmasti joukosta varsinkin, jos ne ovat kunnossa. Omien luottotietojen tilaamisesta löytyy tietoa esim. www.omatieto.fi -palvelusta. Joillain mutta ei kaikilla vuokranantajilla on nollatoleranssi maksuhäiriöiden osalta. Mikäli sinulla on luottohäiriöitä, kerro niistä oma-aloitteisesti. Mikäli luottotiedoista löytyy maksuhäiriö vuokrien osalta, voit olla melko varma, ettet saa haluamaasi asuntoa. Maksa siis vuokrasi aina ja ajallaan, vaikka taloutesi olisi kuinka tiukalla. Vakava luottotietohäiriö voi myös estää kotivakuutuksen saannin, joka on monen vuokranantajan ehdoton vaatimus.

Mikäli olet aikaisemmin asunut vuokralla, toimita aikaisempien vuokranantajiesi suositukset ja yhteystiedot uudelle vuokranantajalle hakiessasi uutta vuokra-asuntoa.

Mikäli olet opiskelija ja/tai haet ensimmäistä vuokra-asuntoa, vakuuta vuokranantaja maksukyvystäsi selvittämällä opintotukiasiat etukäteen. Selitä vuokranantajalle, mistä rahat vuokranmaksuun tulevat. Tiliotehistoria, jossa näkyy säästämisen ja vaikka kesätöiden tarina, lisää luottamustasi vuokranantajan silmissä. Mikäli sinulla on vanhemmat tai joku muu “sponsori”, joka auttaa tarvittaessa vuokranmaksussa, mainitse siitä vuokranantajalle yhteystietojen kera. Jos olet alle 18-vuotias, selvitä itse, miten vuokrasopimuksen kanssa toimitaan, jolloin vakuutat vuokranantajalle, että olet kypsä hoitamaan omia asioitasi ja hänen asuntoaan.

Kyky pitää asunnosta hyvää huolta

Aikaisempien vuokranantajiesi suositukset ovat ehdottomasti paras tapa erottua joukosta. Pyydä siis aina suositus muuttaessasi pois vuokra-asunnosta ja kerro, että käytät sitä uutta vuokra-asuntoa hakiessasi. Mikäli tilanne ei salli yhteydenottoa nykyiseen vuokranantajaasi, tarjoa uudelle vuokranantajallesi mahdollisuutta vierailla nykyisessä asunnossasi tai ota sieltä valokuvia, joilla osoitat, että asunto on siisti.

Vuokranantajan painajainen

Vuokranantajan painajainen

Jos et hallitse vuokra-asunnon peruskunnossapitotoimenpiteitä, nyt on hyvä aika opetella ne. Jos osaat keskustella liesituulettimen rasvasuodattimen puhdistuksesta, kysyt asunnon korvausilmaventtiilien paikan, kerrot puhdistaneesi viemärin lattiakaivoja ja tarkistat, onko asunnossa palovaroitin ja siinä patteri, olet jo hakijajoukon kärjessä tai ainakin lähellä sitä.

Jos katsomasi asunto miellyttää, mutta kaikki pinnat eivät ole hyvässä kunnossa, kannattaa mainita vuokranantajalle, jos osaat maalata, tapetoida tai asentaa laminaattia. Moni vuokranantaja ei verotussyistä remontoi juuri ostamaansa sijoitusasuntoa vaan laittaa sen vuokralle sellaisenaan. Vuokranantajalla voi silti olla suunnitelma pintaremontista, kun ensimmäinen vuokralainen lähtee. Jos olet remonttitaitoinen ja tarjoudut tekemään työn, jos vuokranantaja maksaa materiaalit, saat todennäköisesti lisäpisteitä.

Mikäli sinulla on lemmikki, pyri todistamaan vuokranantajalle, että lemmikkisi on koulutettu eikä tule aiheuttamaan vahinkoa asunnossa. Mikäli taloudellinen tilanteesi mahdollistaa, tarjoa vuokranantajalle kuukauden vuokraa vastaavaa ylimääräistä “lemmikkivakuutta”. Voit myös ehdottaa, että vuokranantaja voi tulla tarkistamaan asunnon 6-12 kuukauden kuluttua ja mikäli lemmikki ei ole siihen mennessä aiheuttanut vahinkoa, tämä ylimääräinen vakuus palautettaisiin sinulle.

Mikäli tupakoit, paras tapa parantaa mahdollisuuksiasi vuokra-asuntomarkkinoilla on lopettaa tupakointi. Toiseksi paras tapa on aikaisempien vuokranantajien todistukset siitä, ettet ole tupakoinut asunnossa sisällä. Jos tupakoit ja omistat auton, jossa et tupakoi, mainitse siitä tarjoten mahdollisuutta auton tarkastamiseen ja vuokranantaja luottaa sanaasi paljon enemmän.

Yhteenveto

Vuokranantaja hakee vuokralaisessa 2 pääominaisuutta; kykyä maksaa vuokraa ja halua pitää asunnosta hyvää huolta

Iltapäivälehtien lööpeistä huolimatta valtaosa vuokranantajista on ihan tavallisia ihmisiä, joilla ei ole mitään kieroutuneita tarkoitusperiä vaan ainoastaan huoli yllämainitusta kahdesta asiasta. Vuokranantaja maksaa kuukausittain vuokrasta taloyhtiölle hoito- ja mahdollisen rahoitusvastikkeen sekä vesimaksun. Moni vuokranantaja on myös ottanut pankista lainaa sijoitusasunnon ostoa varten ja tämän lainan korkoja ja lyhennyksiä katetaan vuokralaisen maksamilla vuokrilla. Taloyhtiö ja pankki odottavat saataviaan sovittuina maksupäivinä. Kulujen jälkeen jäävästä vuokratulosta maksetaan vielä vajaa kolmannes verottajalle ellei sitä käytetä asunnon remontointiin. Kun vuokra-asunnonhakija sisäistää tämän, osaa hän lähestyä vuokranantajaa siten, että vuokranantajan huolet kääntyvät innostukseksi ja asunnonhakijan mahdollisuudet saada haluamansa asunto kasvavat.

Oletko vuokranantaja ja samaa/eri mieltä kanssani? Oletko vuokralainen? Miten olet erottautunut ja saanut vuokra-asunnon muiden hakijoiden joukosta?

6 kommenttia
  1. Reblogged this on Ostan Asuntoja and commented:

    Vanha mutta jälleen ja yhä ajankohtainen kirjoitus jakoon

  2. Pohdin tuota luottotietoasiaa. Joissakin tapauksissa Kela maksaa vuokran suoraan. Tämä on melkein ainoa vaihtoehto jos vuokralaisehdokkaalla on vakavia luottotietomerkintöjä. (No, tässä tietty kotivakuutuksen saaminenkin on ongelma, joka vähentää intoa lähteä näiden ehdokkaiden kanssa eteenpäin. Mutta oletetaan että tällä kertaa ei muita ehdokkaita olisi tarjolla).

    Miten itse suhtaudut vuokralaiseen, jolla on vakavat merkinnät (varaton) ja Kela maksaa vuokran suoraan? Toiset vuokraisännät vaativat (ja myös kuulemma saavat) Kelalta takuuvuokran ”käteisenä” tilille, mutta useimmiten vain maksusitoumuksen. Miten näet Kelan maksusitoumuksen takuuvuokran vastineena? Mitä se sinulle tarkoittaa? Onko maksusitoumuksesta kokemusta?

    • Minulla ei ole tiukkaa kriteeriä, että luottotietonsa menettäneelle en asuntoa vuokraa missään nimessä. Jos kotivakuutusta ei saa, silloin en kuitenkaan vuokraa. Luottotiedot ovat vain yksi kriteeri vuokralaisvalintaa tehdessä. Luottotietonsa menettäneistä voi saada myös hyvän vuokralaisen.

      Asumistuki on vuokralaisen tuki, josta vuokralaisella on päätäntävalta, miten tuki maksetaan. Edes vuokrasopimukseen kirjattu ehto ei sido Kelaa vaan vuokralaisen, Kelan asiakkaan pyyntö siirtää tuki takaisin vuokralaisen tilille riittää Kelalle. Kun 2 vuokraa on maksamatta, Kelalle voi ilmoittaa, että asumiseen liittyvää tukea saava ei käytä sitä vuokrien maksamiseen ja seuraavan vuokran Kela maksaa vuokranantajan tilille. Jos vuokralainen on jo luovuttanut asunnon hallinnan, vuokran joutuu palauttamaan Kelalle.

      En ole Kelan antamien vakuuksien asiantuntija. Itselleni on siirtynyt muutaman vuokralaisineen ostetun asunnon myötä vanhoja maksusitoumuksia, vanhin yli 10 vuotta vanha, ja kaikissa sanamuodot on erilaisia. Kerran olen yhden kuukauden maksamattoman vuokran saanut eikä siinä ollut mitään ongelmaa.

      Mikäli maksusitoumus kattaisi esim. vain maksamattomat vuokrat, en vuokraisi asuntoa ilman lisävakuuksia, jotka kattavat mahdolliset muut vuokrasopimukseen liittyvät laiminlyönnit.

      • Tässähän tuli arvokkaita ajatuksia. Kotivakuutus oli olennainen pointti, vaikken sitä osannutkaan kysyä. Maksusitoumuksen sanamuoto itsellekin vielä tuntematon, mutta käteisenä sitä ei vissiin tilille saa. Hyvä huomio tuokin, että sitoumus ei rajoitu pelkkään vuokranmaksuun. Etenkin jos se kotivakuutus on ongelma….

      • En tiedä vakuutusyhtiöiden tarkkaa logiikkaa mutta, jos vakuutusyhtiö päättää, että kotivakuutusta ei myönnetä, en pidä itseäni parempana riskien kartoittajana vaan silloin en vuokraa. Valtaosa luottotietomerkintöjä omaavistakin saa kotivakuutuksen.

Trackbacks & Pingbacks

  1. Vuokranantajan ihanneluonteenpiirteet | Ostan Asuntoja

Saa kommentoida

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: