Siirry sisältöön

Käytännössä: taloyhtiön hallituksen kokous verkossa – Blogi #21

19/02/2015

Pyrin kehittämään ja automatisoimaan oman asuntosijoitustoimintani prosesseja jatkuvasti, jotta minulla jäisi enemmän aikaa lisäarvoa tuottaviin toimintoihin kuten ostokohteiden etsimiseen, rahoituksen järjestämiseen, verkostoitumiseen ja oman osaamiseni kehittämiseen.

Onnistuu.fi on sähköinen allekirjoituspalvelu, johon tunnistaudutaan pankkitunnuksilla. Olen käyttänyt palvelua valtakirjojen, kauppakirjojen ja vuokrasopimusten allekirjoittamiseen. Palvelulla allekirjoitettu valtakirja kelpaa pankissa ja edustajani on mm. nostanut sillä rahaa tililtäni ja maksanut asuntokaupan puolestani.

Omistan asuntoja useammalla paikkakunnalla, jolloin taloyhtiön kokouksiin osallistuminen vaatii vähintäänkin matkustamista ja usein vielä odottelua, kun osallistujat saapuvat myöhässä. Usein osallistuminen ei edes onnistu, vaikka asuntosijoittajana ymmärrän, kuinka tärkeää se olisi.

Harri Koponen (@HarriKoponen) kirjoitti onnistuu.fi blogiin, miten taloyhtiön kokouksiin voi osallistua etänä tai miten ne järjestetään verkossa. Moni muukin jakoi Twitterissä rohkaisevia kommentteja, miten he näin jo toimivat.

Aion (taas) häiriköidä joukkoa isännöitsijöitä ja yrittää puskea omalta osaltani asiaa eteenpäin.

Onnistuu.fi blog

(Kiitos Harri Hurulle @ostanasuntoja / Twitter aiheen herätteestä!)

Ihmisten liikuttelu paikasta toiseen pelkästään sitä varten että he voisivat jutella muodollisesti keskenään ja saada muutaman päätöksen aikaan on ajatuksena varsin passé. Itse asiassa, yhdessä paperin edestakaisin lähettelyn kanssa se on yksi niistä asioista, joita digitalisoituminen ansaitusti vähentää. En ole ainoa, joka haluaa vapauttaa kalenteristaan mahdollisimman suuren oman oman huvin ja hyödyn tarpeisiin.

Yksi toistuvista riesoista on erilaisten, usein pääosiltaan hallinnollisten kokousten sitoma aika ja energia. Asunto-osakeyhtiöt ja niiden hallitukset ovat tästä selkeä esimerkki. Äärimmäinen valtaosa työstä tehdään valmistelussa ja muutenkin kokouksen ulkopuolella, mutta kokoukset on pakko pitää niin lakisääteisistä syistä kuin toisinaan valtuutuksen saamiseksi toimenpiteille. Miten yhdistää välttämättömyys ja fiksuus?

Edelläkävijöinä kokousten digitalisoimisessa ovat olleet kansainväliset yritykset. Kun lentolippu maksaa satasia tai tonneja, ja matkustajan ajasta on ylikysyntä, on ollut pakko järjesteää videoneuvotteluyhteyksiä, verkkokokouksia ja muita tehostavia työkaluja. Suomessa, jossa Internet-yhteyksien laatu on kautta linjan todella hyvä, ja käytöstä ei makseta jokaisen…

View original post 956 more words

One Comment
  1. Kiitos Harri hyvästä näkökulmasta sähköisen allekirjoituspalvelun käyttöön. Isännöitsijöiden häiriköintisi on ilmeisen tehokasta, sillä asiakaspalvelussamme on soinut puhelin ahkerasti, kun mahdollisuuteen heränneet isännöitsijät ovat kyselleet asiasta. Uskon, että koko alalla allekirjoitettavien asiakirjojen sähköistyminen tapahtuu hyvin nopeasti.

Saa kommentoida

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: