Siirry sisältöön

Asuntosijoitustavoitteeni 2025 – Blogi #447

Tärkein asia omien tavoitteiden saavuttamisessa, minun mielestäni, on se, että jokaisen tavoitteen pitää tukea pitkän aikajänteen päämäärää ja visiota. 

Olen aikoinaan kirkastanut itselleni seitsämän tärkeää asiaa. Sellaisia oman elämäni tarkoituksen syvällisyystasolla olevia asioita. Ne on kirjoitettu seitsämällä selkeällä lauseella seitsämän ranskalaisen viivan listaksi. Lauseiden kirjoittaminen on helppoa. Niiden sisällön määrittäminen on vaikeaa. Niiden pitää oikeasti olla sellaisia, jotka melkein automaattisesti ohjaavat päivittäisiä valintoja tukemaan jotain näistä seitsämästä elämäni tarkoituksesta. Ne eivät aina ole olleet samoja. 

En ole julkaissut tätä seitsämän kohdan listaa, koska koko elämäni ei ole julkista. Yksi seitsemästä elämäni tarkoituksesta on:

Muiden asuntosijoittajien ja vuokranantajien auttaminen

Elämälläni on myös kuusi muuta tarkoitusta. Siksi moni on kokenut sen, että en ole vastannut heidän yksityisiin avunpyyntöihinsä tai joku auttamislupaus on jäänyt toteuttamatta. Minimistandardina on tällä hetkellä se, että kirjoitan viikottain yhden kirjoituksen Ostan Asuntoja Blogiin ja julkaisen yhden jakson Ostan Asuntoja Podcastissa. Kaikki Ostan Asuntoja YouTuben ja Ostan Asuntoja Tiistaiaudion ikivihreä sisältö on edelleen vain hakutoiminnon päässä saatavilla. Ilmaista sisältöä on ladattu yli kolme miljoonaa kertaa.

Kun Ostan Asuntoja Podcast lanseerattiin, se perustui tästä elämäni tarkoituksesta johdettuun lanseerausvuoden tavoitteeseen.

Harri Huru Ostan Asuntoja

Mikä on Ostan Asuntoja taustalla olevan toiminnan tehtävä?

“Ostan Asuntoja tarjoaa pitkäaikaista vuokrakotia haluaville asiakkailleen turvallisen asukaskokemuksen ostamalla, vuokraamalla ja remontoimalla asuntoja lisävakuusarvoa tuottavasti luotettavien yhteistyökumppanien kanssa. Näin toimien Ostan Asuntoja mahdollistaa ja tulee mahdollistamaan omistajilleen tärkeiden asioiden toteutumisen.”

Voit googlata “missio” -termillä esimerkkejä siitä, minkälaisia tehtäviä erilaiset ihmiset ja organisaatiot ovat itselleen määritelleet. 

Joku on voinut ihmetellä, miksi Huru allokoi likvidejä pääomia kultaan ja bitcoiniin. Vastaus löytyy Ostan Asuntoja -tehtävästä. Välissä on paljon opiskelua, ajattelua ja pohdintaa, miksi juuri nämä kohteet ovat valikoituneet. Oma tulkintani hyvänä vastuullisena vuokranantajana toimimisesta edellyttää varautumista erilaisiin skenaarioihin, joita valtaosa ei osaa nähdä mahdollisena. Jos skenaariot eivät toteudu, kaikki on hyvin. Jos skenaariot toteutuvat, vuokralaisillani on ainakin suhteellisesti parempi asumisturva, jos olen edes jotenkin varautunut.

“Focus, driven by motivation, supported by knowledge and skill causes one to take action without a thought about not succeeding” – Millionaire Real Estate Investor

Millionaire Real Estate Investor -kirja on oman sijoituskirjastoni Top 10 -ikivihreän kirjan Top 1 -sijalla oleva kirja.

Vuoden 2025 tavoitteiden asettamisen perustana on epävarmuus ja varmuus

Asuntomarkkinat ovat tehottomat. Asuntomarkkinat ovat paikalliset. Asuntosijoittajan on mahdollista luoda epäreilua kilpailuetua tulemalla paikallisen ja tehottoman asuntomarkkinansa asiantuntijaksi. Tälle rakentuu varmuuteni, kun mietin vuoden 2025 tavoitteita, joista johdan suunnitelmat ja toimenpiteet. Olen luottavainen sen suhteen, että vuokra-asumisen suosio asumismuotona kasvaa. Vuokrakotien tarve ja kysyntä kasvaa.

Paikalliset asuntomarkkinat eivät ole kuitenkaan immuuneja makrotalouden kehitykselle. Työpaikkojen määrä vaikuttaa vuokramarkkinoihin. Korot ja rahoituksen saatavuus vaikuttavat asuntomarkkinoihin. Rahoituksen saatavuus euroalueella vaikuttaa vientivetoisen Suomen kysyntään euroalueella. Ohjauskoron määrittää Euroopan keskuspankki. Valuuttakurssia säätää Euroopan keskuspankki. USA:n dollari on maailman reservivaluutta. Se vaikuttaa kaikkeen. Näistä kumpuaa epävarmuuteni, kun mietin vuoden 2025 tavoitteita.

Listaan lyhyesti ja mahdollisimman selkokielisesti pääasiat, jotka aiheuttavat epävarmuutta ja pitävät lähikuukausien näkymät sumuisina:

  • Trump astuu virkaansa huomenna 20.1.2025. Mitkä asiat realisoituvat teoiksi ja missä aikajärjestyksessä? En osaa ennustaa tulevaisuutta enkä yritä nytkään. Arvioin seuraavien kolmen kuukauden näkymät hyvin sumuisiksi. Sumuun en lähde toteuttamaan mitään hurjia pujotteluliikkeitä.
  • USA:n dollarin kurssi on liian korkea. USD Index on 109,41. Dollari on maailman reservivaluutta. Kaikki muissa fiat-valuutoissa operoivat valtiot ovat ahdingossa dollaripohjaisten velkojensa hoitomenojen kanssa. 
  • USA:n 10 vuoden korko on noussut. USA:n liittovaltion velka nykyisellä korkotasolla on sellainen, jossa liittovaltion tulopuoli ei kohta riitä kattamaan velan korkomenoja. Ajattele asiaa siten, että ottaisit uuden luottokortin, jolla maksaisit edellisen luottokortin korot ilman lyhennyksiä. Nyt joutuisit ottamaan toisen uuden luottokortin, koska edellisen luottokortin luottoraja ei enää mahdollista ensimmäisen luottokortin korkojen maksua kokonaisuudessaan. Tilanne ei ole kestävä.
  • Euroopan keskuspankki on laskenut ohjauskorkoaan neljä kertaa. Ensimmäisen ohjauskoron laskun tullessa tietoon, talouden piti piristyä. Sitten sen piti piristyä, kun ohjauskorkoa lasketaan konkreettisesti ensimmäisen kerran. Nyt tiedämme, että neljä realisoitunutta laskukertaa ei ole vielä tuonut piristystä.
  • Valtioiden velkaantuminen kasvaa. Yksityisen sektorin velka ei kasva. Suomen asuntolainakannan vuosikasvu on -0,4 %. Fiat-järjestelmä on velkavetoinen järjestelmä, jossa lainakannan pitää kasvaa. Mitä suurempi on julkisen sektorin osuus, sitä pienempi on velalla saatava talouskasvu. 

Omassa pääskenaariossani ei tätä kirjoitettaessa ole sellaisia muuttujia, jotka saisivat minut laatimaan agressiivisia kasvutavoitteita selvästi piristyvää talouskasvua ennakoiden. Yllä listattujen pääasioiden muutoksista voi seurata muutoksia omaan ajatteluuni. 

Tavoite 1 – Vuokrausaste 98 %

Tavoite: Asiakasvalinnan tärkeydestä johtuen tavoite pysyy samana kuin 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021, 2022, 2023 ja 2024, vaikka kaikkina vuosina olen tavoitteen ylittänytkin; vuokrausaste ilman suunniteltuja remontteja 98 %, suunnitellut remontit huomioiden 97,5 %.

”The main thing is to make the main thing to be the main thing” – High Performance Habits -kirja

Olen miettinyt vuosikaudet tämän tavoitteen toistamisen tylsyyttä. Mitä enemmän mietin, sitä vakuuttuneempi olen, että tämä on erinomainen “Osta ja pidä” -asuntosijoittajan tavoite. Kun fokuksena on vuokraustoiminnan onnistuminen, moni muu tunnusluku loksahtaa kuin itsestään kohdalleen. “Miten pidän asuntoni vuokrattuna?” -kysymyksen jatkuva vastaaminen pitää fokuksen ytimessä. Kassavirta on positiivinen. Lainat lyhenee ilman lyhennysvapaita. Remontit hoituu kassasta. 

Myös Markus ja Jesse olivat toisistaan ja minusta tietämättään tulleet samoihin johtopäätöksiin, kun listasimme asioita, jotka tuottivat tulosta 2024 ja joista olemme kiitollisia Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 15 – Ostan Asuntoja Podcast #340

Tavoite 2 – Hajautussijoitusten kokonaistuotto asuinkerrostalon ylläpidon kustannusindeksin vuosimuutos + 7 %

Yksinkertaistettuna tavoitteena on tuotolla ylittää asuntosijoitussalkkuni hoito-, tontti- ja korkokustannusten absoluuttinen nousumäärä. Indeksi ei ole täydellinen. Nostin tavoitetta vuoden 2024 tavoitteesta +5 % ja lisäsin sen kattamaan kaikkien korkokustannusten nousua. Operatiivisen vuokraustoiminnan kassavirtojen pitää siis kattaa nykytasolla olevat hoito-, tontti- ja korkokustannukset, mitä se tekee. Pääomien allokoinnin hajautuksella haen suojaa näiden erien nousua vastaan.

Kulta ja bitcoin ovat vastapuoliriskittömiä likvidejä omaisuuslajeja. Otin aikoinaan 10 % velkavipua kultaomistustani vastaan. Kulta on hyvä vakuus, koska se on nopeasti ja helposti realisoitavissa. Riski lainan myöntävälle osapuolelle on olematon, koska velan korot ja lainapääoman voi aina realisoida niiden vakuutena olevaa kultaa myymällä. Isännöitsijäntodistuksia ei tarvitse tilata kaikista vakuuksista. Lainahakemus voi olla teoriassa yksinkertainen. Mielenkiintoista nähdä, kehittyykö tällaisten lainamarkkinoiden toiminta vuoden 2025 aikana helpommaksi vai ulottuuko sääntelyn koukerot sinnekin asti ja kultaa omistava todetaan maksukyvyttömäksi hoitamaan velkaansa omistamallaan kullalla. Teoriassa bitcoin toimisi samalla tavalla likvidinä vakuutena. Käytännössä kullan hinta on suurella todennäköisyydellä hyvin vakaa eikä koko kultapositiotaan menetä sen takia, että kullan hinta romahtaa minuutiksi 90 %. 

Toinen mielenkiintoinen kehityssuunta olisi sellaisten lainojen tuleminen, jossa vakuutena olisi asuntojen, kullan ja/tai bitcoinin yhdistelmä. Tätä kehitystä aion seurata. Suomessa tällaista tuskin tulee tapahtumaan 2025. Trumpin hallinto voi olla myönteinen uusien innovaatioiden mahdollistamiselle.

Tavoite 3 – Rakentaa Ostan Asuntoja Substack itselleni lisäarvoa tuottavaksi kirjoittamis- ja sisällönjakamisympäristöksi

Tavoite: 100 maksavaa tilaajaa 31.12.2025.

Ajatukseni perustuu vuokrausastetavoitteeni pohdinnan ympärillä kehittyneeseen näkemykseeni. Tämä voisi olla sellainen tavoite, joka lopulta korvaa erilliset kirjoittamiseen ja sisällöntuottamiseen liittyvät tavoitteeni. 

Tavoitteen mittaamiseen en ole keksinyt hyvää mittaria. Jos olen opiskellut jotain ja kirjoittanut siitä kymmenen ajatusta, en välttämättä pysty yhdistämään sitä johonkin konkreettiseen sijoituksen tuottoon tai muuhun vastaavaan. Ulkopuolinen yleisö toimikoon mittarina. Jos 100 tilaajaa kokee sisällön tilausmaksun arvoiseksi, olen kenties onnistunut opiskelemaan ja kirjoittamaan sellaista, jota ulkopuolisetkin pitävät itselleen lisäarvoa tuottavana.

Tavoite 4 – Aamurutiinien noudattaminen

Tavoite: Noudatan aamurutiinejani 345 aamuna vuoden 2025 aikana

Aamurutiineihini kuuluu kolme osa-aluetta: mielen hallinta, kropan liikuttelu ja kasvun asennetta tukeva opiskelu. Mittaan toteutumista siten, että ruksaan jokaisen osa-alueen päivittäin tehdyksi suorituksen jälkeen. Kun kaikki kolme on suoritettu, päivän tavoite on saavutettu.

Vähemmän tavoitteita, enemmän fokusta

Vuoden 2024 tavoitteissani oli useampi itseni kehittämiseen liittyvä tavoite. Koin silloin, että nostan ne tavoitteiden tasolle, jotta kiinnittäisin niihin riittävästi huomiota. Nyt ne ovat osa päivittäistä rutiiniani. Esimerkiksi lukunopeuteni parani vuoden 2024 aikana 60-80 % tekstistä riippuen. Tämä on pysyvä parannus. Pystyn opiskelemaan enemmän kirjoja. Se on pysyvä parannus. Vuoden 2025 aikana tämän pitäisi päivittäin toteutettuna realisoitua tekemiseni lopputulosten paranemisena.

Asuntosijoitustavoitteeni 2024 – tilinpäätös – Blogi #446

Ajatuksia asuntosijoittajan tavoitteiksi vuodelle 2025 – Blogi #445

Oletko kuunnellut Ostan Asuntoja Podcastista, mitä Asuntosalkunrakentaja.fi asetti tavoitteeksi 10 vuotta sitten? Linkki alla.


 Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:
Asuntosalkunrakentaja.fi

Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Liittymällä sisäpiiriin pääset käsiksi hyviin sijoitussuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu Asuntosalkunrakentaja.fi

Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia InstassaTwitterissä (X) tai Facebookissa. Lisää löytyy YouTubesta.


Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. E-kirjan saa luettavaksi heti.

Yhden Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan lukijan muistiinpanot – Isyysblogi

Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirjan koodi FLIPPAA tuo 30 % alennusta 

Marko Kaarton esikoiskirja ”Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu” löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit. Lue Rahamedian toisen uuden yrittäjän Minttu Lehden Miksi asuntosijoittaja myy timantin?

Oma äänikirjastoni on Audiblessa – kokeile Audible -äänikirjapalvelua maksutta – kaupallinen varoitus

Kuuntelussani tällä hetkellä – mielenkiintoinen historiikki siihen, miten raaka-ainetreidaajien salaperäinen ammattiikunta syntyi:


Tuoretta sisältöä:

20 tulovirtaa ja triplattu vuokratulo Kati Valjus Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #342

Roni Arvonen – Asunnoista, Podcastista, X:stä, elämästä – Ostan Asuntoja Podcast #341

Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 15 – Ostan Asuntoja Podcast #340

Petri Roininen – näkymiä asuntosijoittamisen kannattavuuden elementteihin – Ostan Asuntoja Podcast #339

Sam Laakso 3 Based Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #337

Tuulia ja Anniina – Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 14 – Ostan Asuntoja Podcast #336

Asuntoyrittämisen sarjaprojekteja Rose ja Ville – Ostan Asuntoja Podcast #335

Vuokrauksen monitoimiyrittäjä Katja Meriläinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #333

ostanasuntoja@NostrVerified.com, Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok

Jos koet saavasi sisällöstä lisäarvoa tai haluat lähettää terveisiä tai kommentteja, voit tehdä sen ja harjoitella salamaverkon käyttöä Albyn kautta 

ostanasuntoja@NostrVerified.com, Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok

20 tulovirtaa ja triplattu vuokratulo Kati Valjus Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #342

Yrittäjä Kati Valjus on kasvattanut asuntosalkkunsa 11 asunnosta 19 asuntoon viimeisen 4 vuoden aikana. Kati oli Ostan Asuntoja Podcastin vieraana ensimmäistä kertaa 2020.
 
 
Kati on toimittaja ja kirjoittaa Taloushaukka -nimistä blogia Rahamediaan. Kolme kirjoitusta löytyy Ostan Asuntoja Tiistaiaudiolta ääneen luettuna.
 
 
Harri Huru Ostan Asuntoja
 
Kati tuli paluuvierailulle ja juttelimme reilut 2 tuntia. Tänään aiheina ovat ainakin seuraavat asiat:
  • Haasteista, mitä viimeisen 4 vuoden aikana on tullut vastaan
  • Laputtamisesta keinona ostaa asuntoja alle niiden käyvän arvon
  • Pommikuntoisten asuntojen ostamisesta
  • Arvonnoususta remonttien jälkeen
  • Rahoituksen haasteista
  • Kassavirroilla asuntojen ostamisesta
  • Vika voi olla pankissa, ei asuntosijoittajan toimissa
  • Keskittymisestä jo olemassa olevan asuntosalkun jalostamiseen
  • Keskipitkästä kalustettujen asuntojen vuokraamisesta
  • Oulun vuokramarkkinoista
  • Oulun rakennusvalvonnan uhkasakkoilusta syöpähoitoihin tulevien asumiseen liittyen
Kiitos Asuntopehtoori, Suomen Vuokranantajat, Flatco, Valvea, Vuokraovi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.
 
Tilaa tuorein suomalainen asuntosijoituskirja. Alekoodi ”ostanasuntoja”.
 

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:
 

Asuntopehtoori on suomalainen perheyritys, joka tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, sijoitusasuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen.

Huolenpitopalvelulla ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka hoitaa asuntoon ja vuokrasuhteeseen liittyvät käytännön asiat puolestasi ja takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan..

Vuokravälityksen Asuntopehtoori hoitaa kilpailukykyisin kiintein hinnoin vuoden vuokratakuulla. 

Asuntopehtoori Isännöinti tarjoaa nykyaikaista proaktiivista isännöintiä, jonka avulla pystytään parantamaan taloyhtiöiden arvoa.

Lisätietoa asuntopehtoori.fi


Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

On kuulopuheita ja luulopuheita – ja sitten on oikeaa tietoa. Tätä tietoa ja tukea tarjoaa yli 34 000 jäsenen Suomen Vuokranantajat.

Jäsenenä saat pääsyn muun muassa vuokranantajan työkaluihin, markkinatietoon, kattavaan tietopankkiin ja maksuttomaan lakineuvontaan. Luotettavaa osaamista.

Liity jäseneksi ja suosittele kaverillesi: vuokranantajat.fi/liity

Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310

Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 12 – Ostan Asuntoja Podcast #328


https://flatco.fi/palvelu/

Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi


 
Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi
 

Syövätkö korkeat vastikkeet vuokratuottoa? Leikkaa taloyhtiön kustannuksia Valvean energiasäästöpalvelun avulla. 

Palvelu ei vaadi alkuinvestointeja. Se sisältää koevuoden ja säästötakuun. Palvelumaksu on energiakustannussäästöä pienempi.

Pyydä taloyhtiölle maksuton säästölaskelma. Valvea.fi


https://www.vuokraovi.com

Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.


Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

Marko Kaarton esikoiskirja ”Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu” löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit. Lue Rahamedian toisen uuden yrittäjän Minttu Lehden kirjoitus ”Miksi asuntosijoittaja myy timantin?”


ostanasuntoja@NostrVerified.com, Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok


Kuuntele tämä jakso suoraan tästä ja pistä Ostan Asuntoja Podcast tilaukseen valitsemallasi alustalla.

https://itunes.apple.com/fi/podcast/ostan-asuntoja-podcast/id1396556877?mt=2&app=podcast

YouTube – kuuntele jakso tästä

Google Podcasts on lakkautettu. Ostan Asuntoja Podcast löytyy myös YouTube Music -appista.

Jos haluat opetella Bitcoin-lompakon ja salamaverkon käyttöä, Ostan Asuntoja löytyy näistä Podcasting 2.0 -palveluista. Voit tienata satseja kuuntelemalla podcasteja. Lähetä terveisiä tutuille, kysy tai kommentoi. Boostaa tai striimaa satseja kokemasi lisäarvon mukaisesti. Fountain on yksi tällainen Podcasting 2.0 -palvelu.
Jos koet saavasi sisällöstä lisäarvoa tai haluat lähettää terveisiä tai kommentteja, voit tehdä sen ja harjoitella salamaverkon käyttöä.

⚡️ostanasuntoja@primal.net

Voit kuunnella podcastia myös tästä:

Ostan Asuntoja Podcast löytyy myös Audiblen ja YouTuben kautta sekä Supla– ja Podit-palveluista.

Asuntosijoitustavoitteeni 2024 – tilinpäätös – Blogi #446

”Begin With the End in Mind” – Habit #2 – The 7 Habits of Highly Effective People

Olen julkaissut Ostan Asuntoja Blogissa asuntosijoitustavoitteeni joka vuosi vuodesta 2016 alkaen. Samaan sarjaan kuuluu vuoden alkupuolikkaan jälkeen ilmestynyt “välitilinpäätös” ja viimeisten bloggaajien joukossa ilmestyy myös vuosittainen “tilinpäätös”. Tänään on vuorossa tilinpäätös vuoden 2024 tavoitteiden osalta.

Asuntosijoitustavoitteeni 2024 – Blogi #412

Asuntosijoitustavoitteeni 2024 – välitilinpäätös – Blogi #426

Harri Huru Ostan Asuntoja

Kun kirjoittaa ajatuksiaan, niihin on mahdollista myöhemmin palata ja arvioida, miten kirjoitushetkellä osasi asioita nähdä. Minulla ei ole minkäänlaista tarvetta eikä mitään taloudellista hyötyä siitä, että kehuisin tulevaisuuden näkökykyäni muille. En osaa ennustaa tulevaisuutta. Piste. 

Luin itse omat yllä olevat kirjoitukseni. Tiivistän ne yhteen kuvaan. Kuvassa näkyy polku, joka on ollut pääskenaarioni mukainen. Kuvaan on piirretty laatikko, jonka sisällä pääskenaarioni mukaan tällä hetkellä sykli etenee. Laatikon vaiheiden etenemisen ja syvyyden tunnistaminen on ollut jo kaksi vuotta tekemiseni johtotähti. Ajoittaminen on paljon vaikeampaa kuin syklin seuraavan vaiheen tunnistaminen. Ainakin alkuvuoden 2025 työskentelyni jatkaa samalla pääskenaariolla. Trumpin hallinnon toimet voivat vaikuttaa siihen.

Tavoite 1 – Vuokrausaste 98 %

Tavoite: Asiakasvalinnan tärkeydestä johtuen tavoite pysyy samana kuin 2016, 2017, 2018, 2019, 2020, 2021, 2022 ja 2023 vaikka kaikkina vuosina olen tavoitteen ylittänytkin; vuokrausaste ilman suunniteltuja remontteja 98 %, suunnitellut remontit huomioiden 97,5 %.

Toteuma: 1-6/2024 97,4 % ja 95,3 %, 1-12/2024 98,5 % ja 96,7 %

Sain kurottua loppuvuonna tavoitteeni kiinni. Alatavoite, joka huomioi suunnitellut remontit, jäi vajaaksi. Tämä johtui siitä, että kaksi asuntoa oli suunnitellusti molemmat 5 kuukautta täyden linsasaneerauksen vuoksi remontissa. Niiden lisäksi tuli vielä toteutettavaksi kaksi keittiötä ja yksi kylpyhuone, jotka oli järkeviä tehdä. Nämä olivat suunniteltuja siten, että niihin oli rahat. Tavoitteita asetettaessa en vielä tiennyt, että ne tulisivat toteutettavaksi vuonna 2024.

Miten asuntosijoitussalkun vuokrausaste lasketaan ja miksi se on hyvä asuntosijoittajan tunnusluku? YouTube #12

Tavoite 2 – Metsäyhtymän kehittämisen arviointi

Koska metsäyhtymässämme on neljä osakasta, en julkaise tarkempia tavoitteita tältä osin. Meillä on päivitetty metsäsuunnitelma, jonka pohjalta toimimme. Vaikka olenkin vuodessa oppinut paljon, olen silti alottelijan tasolla. Metsäsuunnitelman mukaiset toimet on alkuvuosipuoliskon aikana sovittu eli siltä osin suunnitelma etenee toteutukseen niin kuin pitääkin.

Toteuma: Metsäsuunnitelman mukaiset toimet saatiin kaikki toteutettua loppuvuoden 2024 aikana.

Omassa 100 %:sti omistuksessani olevan kiinteistön osalta vuoden 2024 tavoite on saada kolme maksavaa vierasta yöpymään kalustetussa kiinteistössäni. 

Toteuma: Tavoite ylittyi, kun kiinteistö on ollut koko loppuvuoden vuokrattuna.

Tavoite 3 – Hajautussijoitusten kokonaistuotto asuinkerrostalon ylläpidon kustannusindeksin vuosimuutos + 5 %

Toteuma: 1-12/2023 Nordnet “hoitovastikesalkku” +20 %, Bitcoin 150 %, Kulta 13 % (kaikki %:t euroissa mitattuna)

Yksinkertaistettuna tavoitteena on tuotolla ylittää asuntosijoitussalkkuni hoitovastikkeiden absoluuttinen nousumäärä. Jos esimerkiksi maksaisin vuodessa hoitovastikkeita 50 000 euroa ja ne nousisivat 10 % eli 5 000 euroa, hajautuksen pitäisi tuottaa 10 % + 5 % eli 7 500 euroa. Nyt lisään hoitovastikkeen rinnalle tontti- ja rahoitusvastikkeet. Vertailuindeksin pidän samana.

Aikaisemmin laskin tähän mukaan vain pienen pörssisalkkuni, jossa oli osakkeita ja ETF:iä. Nyt lasken kokonaisuuteen mukaan allokaationi kultaan ja bitcoiniin sekä käteispuskurit.

Asuinkerrostalon ylläpidon kustannukset nousivat Q4/2023-Q3/2024 välillä noin 1,5 %. 

  • Pörssisalkkuni tuotto 1-6/2024 23 %, realisoin valtaosan salkusta loppukesän aikana alkuvuoden tuottotasolla
  • Kultaomistukseni tuotto 1-12/2024 21 %, en realisoinut tuottoja
  • Bitcoinomistukseni tuotto 1-12/2024 111 %, realisoin pienen määrän omistuksestani loppukesästä ja Trumpin vaalivoittoon siten, että sijoitettu oma pääomani on nyt irrotettu
  • Käteisen tuotto 1-6/2024 3 %, realisoin käteistalletukset loppukesän aikana

Prosentuaaliset tuotot enemmän kuin moninkertaisesti riittävät kattamaan euromääräisen tavoitteeni. Realisoin jo alkuvuosipuoliskolla riittävän määrän euroja, jotta koko vuoden tavoite toteutui.

Kultaa en säilytä kotona enkä tallelokerossa, johon minulla olisi avain. Bitcoinavaimeni ovat hajautettuna kahteen maanosaan ja kolmeen kassakaappiin, joista kahteen pääsee vain toimistoaikana näyttämällä määritellyn henkilötodistuksen. Iso osa varallisuudestani on asunnoissa, mutta jos näiden hajautusomistusten arvo moninkertaistuisi, tätä lukeva ymmärtää, että näihin ei pääse käsiksi asetta ohimollani pitäen. 

Tavoite 4 – Julkaista seuraava asuntosijoituskirja

Toteuma: Kirjan julkaisutavoite on täyttynyt Sinustako flippaaja? -kirjan julkaisun myötä. 

Tavoite: Vuoden 2024 tavoitteenani on 2 000 tilattua kirjaa.

Toteuma: Tavoite ylittyi.

Tavoite 5 – Itseni kehittämisen tavoitteet

Näistä julkaisin erillisen kirjoituksen. Poimin sieltä tähän vain tavoitteet.

Itseni kehittämisen tavoitteet vuodelle 2024 – Blogi #392

Tavoite: Opiskella, ei vain lukea, vaan opiskella vuoden 2024 aikana 12 kirjaa siten, että opiskelen joka päivä vähintään 25 minuuttia tehden muistiinpanoja siten, että muistikirjan vasemmalla puolella on varsinaiset muistiinpanot, ja oikealla puolella on toimenpiteet, miten aion oppimaani hyödyntää.

Toteuma: 1-4/2024 aikana tavoitteen toteutuminen eteni hyvin. 5-8/2024 aikana jäin tavoitteesta jälkeen. 9-12/2024 pääsin päivittäin tavoitteeseeni. 

Tavoite: Parantaa lukunopeuttani 20 % vuoden 2024 aikana. 

Toteuma: Lukunopeuteni parani noin 60-80 %.

Tavoite: Meditoi 2 kertaa päivässä; ensimmäinen osana aamurutiineitani ja toinen kerta illalla 2 tunnin aikaikkunassa ennen nukkumaanmenoa. Vuoden aikana tavoitteena on 730 meditointisessiota.

Toteuma: 1-4/2024 aikana tavoitteen toteutuminen eteni hyvin. 5-8/2024 aikana jäin tavoitteesta jälkeen. 9-12/2024 pääsin päivittäin tavoitteeseeni. Meditointisessioita kertyi yhteensä 512.

Tavoite: Vähentää päätelaitteiden ääressä vietettyä aikaa siten, että en avaa mitään sosiaalisen median sovelluksia ennen kello 12.

Toteuma: 1-4/2024 aikana tavoitteen toteutuminen eteni hyvin. 5-8/2024 aikana jäin tavoitteesta jälkeen. 9-12/2024 pääsin tavoitteeseeni noin 70 % aamupäivistä. Jäin paljon asettamastani tavoitteesta ja lipsuin sen mittaamisessa. Tulen uusimaan tavoitteen vuodelle 2025.

Tavoite: Julkaista joka sunnuntai Ostan Asuntoja Blogissa kirjoituksen, joka tiistai Ostan Asuntoja Tiistaiaudiolla omia ajatuksiani, toivottavasti myös 12 kertaa kuukausipalaverien muodossa Markus Grahnin kanssa yhdessä, ja joka perjantai editoin podcastvieraan haastattelun Ostan Asuntoja Podcastissa.

Toteuma: Ostan Asuntoja Blogi tavoite toteutui. Ostan Asuntoja Tiistaiaudiolla tavoite toteutui, kunnes päätin loppukesästä lopettaa Tiistaiaudion. Kuukausipalaveri toteutui ja Jesse Parviainen liittyi siihen mukaan. Ostan Asuntoja Podcast tavoite toteutui. 

Yksittäinen suurin selitys sille, miksi 5-6/2024 aikana jäin näistä tavoitteista oli, että onnistuin löytämään kaksikin nuorta innokasta 4H-yrittäjää, jotka alkukesän aikana tekivät kaikki koko kesäkaudelle suunnittelemani työt ja vähän ylikin. Omaa aikaani allokoin mielelläni näiden tehtävien hallinnointiin. 

Kokonaisuutena erittäin onnistunut vuosi

Vuokraustoiminta, metsäyhtymän suunnitelmien toteutuminen ja likvidien varojen sijoittaminen onnistuivat erinomaisesti. Asuntosijoituskirja.fi on pidemmällä kuin osasin kuvitella ja kirjoja tilattiin yli tavoitteen. Päivittäisen tekemiseni rutiinit nousivat uudelle tasolle ja pystyn lukemaan yli 50 % enemmän kuin vuosi sitten. 

Odotan innolla vuotta 2025. 

Oletko uusi tavoitteiden asettaja? Tällä alkuun: Ajatuksia asuntosijoittajan tavoitteiksi vuodelle 2025 – Blogi #445


Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku.

Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava ”avaimet käteen” -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen.

Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalveluon oikea vaihtoehto.

OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com

OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook

Petri Roininen – näkymiä asuntosijoittamisen kannattavuuden elementteihin – Ostan Asuntoja Podcast #339


Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. E-kirjan saa luettavaksi heti.

Yhden Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan lukijan muistiinpanot – Isyysblogi

Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirjan koodi FLIPPAA tuo 30 % alennusta 

Marko Kaarton esikoiskirja ”Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu” löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit. Lue Rahamedian toisen uuden yrittäjän Minttu Lehden Miksi asuntosijoittaja myy timantin?

Oma äänikirjastoni on Audiblessa – kokeile Audible -äänikirjapalvelua maksutta – kaupallinen varoitus

Kuuntelussani tällä hetkellä – mielenkiintoinen historiikki siihen, miten raaka-ainetreidaajien salaperäinen ammattiikunta syntyi:


Tuoretta sisältöä:

Roni Arvonen – Asunnoista, Podcastista, X:stä, elämästä – Ostan Asuntoja Podcast #341

Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 15 – Ostan Asuntoja Podcast #340

Petri Roininen – näkymiä asuntosijoittamisen kannattavuuden elementteihin – Ostan Asuntoja Podcast #339

Sam Laakso 3 Based Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #337

Tuulia ja Anniina – Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 14 – Ostan Asuntoja Podcast #336

Asuntoyrittämisen sarjaprojekteja Rose ja Ville – Ostan Asuntoja Podcast #335

Vuokrauksen monitoimiyrittäjä Katja Meriläinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #333

ostanasuntoja@NostrVerified.com, Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok

Jos koet saavasi sisällöstä lisäarvoa tai haluat lähettää terveisiä tai kommentteja, voit tehdä sen ja harjoitella salamaverkon käyttöä Albyn kautta 

ostanasuntoja@NostrVerified.com, Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok

Roni Arvonen – Asunnoista, Podcastista, X:stä, elämästä – Ostan Asuntoja Podcast #341

Harri Huru Ostan Asuntoja
Roni Arvonen lopetti kiinteistönvälittäjänä 2020 ja vannoi, ettei koskaan palaa. Tänään paluu Ostan Asuntoja Podcastiin on totta.
 
Juttelemme pitkään:
  • Lopettamisen syistä ja paluusta
  • Pankkiarvio.fi -palvelun synnystä
  • Vakuusarvioihin tiukentuneesta suhtautumisesta 7 vuoden aikana
  • Kiinteistönvälittäjän vinkkelistä asuntomarkkinoiden muutoksesta siitä, kun Roni 2020 lopetti ja nyt on palannut
  • Asuntomarkkinoiden syklin dynamiikasta esimerkkinä Ullanlinna
  • Asuntomarkkinoiden paikallisuudesta
  • Tampereen suosiosta
  • Tarpeesta keskustella ja saada tietoa asuntomarkkinoista ja asumistarpeista ilman pelkoa rasismikortista

Sitten vaihdamme keskustelemaan

Lopussa selviää myäs onko Roni yhä asuntosijoittaja ja vuokranantaja.

 
Kiitos Asuntosalkunrakentaja.fi, Suomen Vuokranantajat, Flatco, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntosalkunrakentaja.fi

Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Liittymällä sisäpiiriin pääset käsiksi hyviin sijoitussuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu Asuntosalkunrakentaja.fi

Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia InstassaTwitterissä (X) tai Facebookissa. Lisää löytyy YouTubesta.

On kuulopuheita ja luulopuheita – ja sitten on oikeaa tietoa. Tätä tietoa ja tukea tarjoaa yli 34 000 jäsenen Suomen Vuokranantajat.

Jäsenenä saat pääsyn muun muassa vuokranantajan työkaluihin, markkinatietoon, kattavaan tietopankkiin ja maksuttomaan lakineuvontaan. Luotettavaa osaamista.

Liity jäseneksi ja suosittele kaverillesi: vuokranantajat.fi/liity

Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310

Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 12 – Ostan Asuntoja Podcast #328


https://flatco.fi/palvelu/

Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi


 
Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi
 

Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.


Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

Marko Kaarton esikoiskirja ”Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu” löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit. Lue Rahamedian toisen uuden yrittäjän Minttu Lehden kirjoitus ”Miksi asuntosijoittaja myy timantin?”


ostanasuntoja@NostrVerified.com, Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok


Kuuntele tämä jakso suoraan tästä ja pistä Ostan Asuntoja Podcast tästä tilaukseen valitsemallasi alustalla

https://itunes.apple.com/fi/podcast/ostan-asuntoja-podcast/id1396556877?mt=2&app=podcast

YouTube – kuuntele jakso tästä

Google Podcasts on lakkautettu. Ostan Asuntoja Podcast löytyy myös YouTube Music -appista.

Jos haluat opetella Bitcoin-lompakon ja salamaverkon käyttöä, Ostan Asuntoja löytyy näistä Podcasting 2.0 -palveluista. Voit tienata satseja kuuntelemalla podcasteja. Lähetä terveisiä tutuille, kysy tai kommentoi. Boostaa tai striimaa satseja kokemasi lisäarvon mukaisesti. Fountain on yksi tällainen Podcasting 2.0 -palvelu.
Jos koet saavasi sisällöstä lisäarvoa tai haluat lähettää terveisiä tai kommentteja, voit tehdä sen ja harjoitella salamaverkon käyttöä.

⚡️ostanasuntoja@primal.net

Voit kuunnella podcastia myös tästä:

Ostan Asuntoja Podcast löytyy myös Audiblen ja YouTuben kautta sekä Supla– ja Podit-palveluista.

Ajatuksia asuntosijoittajan tavoitteiksi vuodelle 2025 – Blogi #445

Haluatko liittyä meihin 15 prosenttiin kasvun asenteen omaavista ihmisistä, jotka asettavat itselleen tavoitteita? Tässä 9 selkeää vinkkiä tavoitteista sellaiselle, joka ei vielä ole varma, mitkä olisivat hyviä tavoitteita. Sellaisia, joiden parissa olisi vielä maaliskuussakin ja jotka voisi myös saavuttaa vuoden aikana.

Muutamien asuntosijoittajakolleegoiden kanssa olemme huomioineet ja keskustelleet siitä, olisiko moni aloitteleva asuntosijoittaja menettänyt kiinnostustaan tähän meidän mielestä hienoon ja inspiroivaan omaisuuslajiin. Suomen Vuokranantajilta kuulin, että vuoden 2024 aikana jäsenmäärä on vain jatkanut kasvamistaan. Voisiko se indikoida sitä, että vuokraustoiminnan pitkäjänteisyyden sisäistäneet ovat yhä enemmän hakeutuneet kuulopuheiden ja luulopuheiden ääreltä oikean ja luotettavan tiedon pariin? Vuokranantajien jäsenenä uskon tämän olevan totta. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että yhä useamman yksi tavoite liittyy verkostoitumiseen ja/tai lisätiedon ja -taitojen hankkimiseen.

Harri Huru Ostan Asuntoja

Toimenpide ei ole tavoite

Jotta tavoitteista voisi saada itselleen aitoa kasvua, niiden pitää yleensä täyttää muutamia perusominaisuuksia.

Tavoitteen pitää olla konkreettinen. “Käyn aamukävelyllä” ei ole konkreettinen. “Käyn kolme kertaa viikossa 20 minuutin aamukävelyllä säästä ja vuodenajasta riippumatta” on konkreettinen. Tämän tavoitteen saavuttaminen voi edellyttää suunnitelmien tekemistä ja niiden toteuttamista eli toimenpiteitä. Suunnitelmaan voi kuulua nastalenkkareiden ja sadetakin hankinta. Toimenpide olisi urheilukauppaan menon aikatauluttaminen kalenteriin.

Tavoitteen pitää olla mitattava. “Kolme kertaa viikossa suoritettu 20 minuutin aamukävely” -tavoitteen mittaaminen on helppoa ja selkeää. “Sitä saat, mitä mittaat.”

Tavoitteen pitää olla (aloittelijalle) saavutettava. Jos kolme aamukävelyä viikossa ei ole ollut tähän asti helppoa, puolimaratoonin juokseminen kesäkuussa on aloittelevalle tavoitteenasettajalle todennäköisesti liian kova. Sen oikea paikka olisi “visio” -sarakkeessa. 

Tavoitteen pitää tukea pitkän aikajänteen päämäärää ja visiota. “Päämääräni on olla hyväkuntoisena tukena ja turvana mahdollisille lastenlapsilleni 15-30 vuoden päästä”. “Visiona on niin hyvä kunto, että pystyn juoksemaan puolimaratoonin 5 vuoden päästä normaalina rutiinisuorituksena kerran kesässä”.

Tavoitteen saavuttaminen pitää sitoa aikatauluun. “Vappuna painoni ja kuntoni pitää olla tasolla, jotta voin lisätä neljännen aamukävelyn viikottaiseen ohjelmaani. Jokaisella kävelylenkillä juoksen 5 minuuttia.”

Otin itse jossain vaiheessa käyttöön 10X -ajattelun, joka ei ole kolmannen perusominaisuuden mukainen. Se on hyvä tekniikka, jos haluaa siirtyä uudella tasolle, joka ei ole mahdollista tekemällä samoja asioita jatkuvalla pienten parannusten tekniikalla. 

Olen myös asettanut tavoitteita, jotka eivät ole konkreettisia eivätkä selkeästi mitattavia. Kun päämäärä ja visio ovat selviä, silloin tällaisetkin tavoitteet toimivat, jos ne edistävät matkaa oikeaan suuntaan.

9 tavoite-ehdotusta harkittavaksi

Ehdotukset on laadittu asuntosijoittajalle sopiviksi ja yllä mainittujen perusominaisuuksien mukaisiksi. Ehdotuksen laatijana en tiedä yksittäisen lukijan päämäärää ja visiota. Jokaisen pitää ne itselleen kirkastaa ja sitten valita ehdotusten joukosta sopivia tai saada niistä konkreettisia ajatuksia, miten laatia omat tavoitteet. Tavoitteiden asettamisessa yksi vaikein osuus on asettaa riittävän vähän tavoitteita ja valita juuri ne, jotka parhaiten tukevat kokonaisuutta. Esimerkiksi minulla ei ole kassavirtatavoitetta, vaan vuokrausastetavoite. Jos se toteutuu, myös kassavirta- ja moni muukin kannattavuusmittarini näyttää hyvältä.

1. Kehitän omaa analyysi- ja tarjousprosessiani

  • Tunnistan 3 markkinaindikaattoria ja laadin 3 tarkistuslistaa 31.1. mennessä, joita täydennän vähintään kerran kuussa.
  • Aikataulutan kalenteriini päivät (esimerkiksi 15.5. ja 15.9.), jolloin varaan 4 tuntia näiden kirkastamiseen ja kehittämiseen.

2. Täydennän osaamistani opiskelemalla ja opettelen taas lukemaan kirjoitettua tekstiä

  • Tilaan 3 asuntosijoittamista käsittelevää blogia 31.1. mennessä (Katso alla Sijoitusasunnot.com -blogi).
  • Luen 1 blogikirjoituksen viikossa, josta kirjoitan muistikirjaani yhden toteutettavan toimenpiteen.
  • Vastaan itselleni, miksi toimenpide on toteutettava, milloin sen toteutan ja miten sen toteutan.
  • Tilaan yhden suomenkielisen ja yhden englanninkielisen podcastin 31.1. mennessä, jotka tukevat asuntosijoittamis- ja vuokraustoimintaani. Opettelen kuuntelemaan englantia ja 3 vuoden päästä olen siinä sujuva.
  • Kuuntelen 1 podcastjakson viikossa, josta kirjoitan muistikirjaani yhden toteutettavan toimenpiteen.
  • Vastaan itselleni, miksi toimenpide on toteutettava, milloin sen toteutan ja miten sen toteutan.

3. Hajautan asuntosijoitussalkkuani

  • Opiskelen, suunnittelen ja toteutan yhden asuntosijoitustoimintaani suojaavan hajautustoimen vuoden aikana.
  • Olen valinnut syvempää analysointia varten 2 hajautuskohdetta 31.3. mennessä, jolloin teen molempiin pienen pääomasijoituksen.
  • Syvennän analyysia ja päätän hajautuskohteen 30.6. mennessä, jolloin teen ensimmäisen suuremman pääomasijoituksen.
  • Hajautus voi olla myös markkinariskiltä suojautumista, jolloin hajautus on toisessa kaupungissa tai maassa sijaitseva asuntosijoitus.

4. Kirkastan päämääräni, arvoni (toimintaperiaatteet), visioni vuodelle 2023 ja strategisen asuntosijoitusvalintani

  • Opiskelen, mitä päämäärä, arvot, visio ja strategia teorioina tarkoittavat 31.3. mennessä. Kirjoitan jokaisesta 3 lausetta muistikirjaani, jotta termit tulevat tutuiksi.
  • Kirjoitan omani ensimmäisen version 31.5. mennessä, jossa tekstiä on vähintään yhden A4 ja korkeintaan kahden A4 verran.
  • Pohdin, keskustelen, kyselen, sulattelen, analysoin ja päivitän kirjoittamaani 31.8. mennessä siten, että voisin julkaista sen ja esittää sen yleisölle omanani. 
  • Lopputuloksena on dokumentti, jonka pohjalta asetan seuraavan vuoden tavoitteet, suunnitelmat, toimenpiteet ja mittarit.

5. Laadin itselleni aamurutiinit

  • Mietin, miten järjestän aamuni siten, että siihen kuuluu liikuntaa, mielen rauhoittamista ja opiskelua. Valmis 31.3.
  • Mittaan päivittäin 1.4.-30.6. välisenä aikana, miten järjestely toteutuu.
  • 1.7.-30.9. välisenä aikana minulla on aamurutiini, jonka onnistun toteuttamaan 80/90 aamuna.
  • 1.10.-31.12. aamurutiinini toteutuu yhtä usein kuin hampaiden harjaus aamulla.

6. Parannan toimintani tehokkuutta

  • Opettelen ja otan käyttöön 2 toimintaani tehostavaa teknologiaa 30.4. mennessä.
  • 1.5. alkaen mittaan kuukausittain kyllä/ei -mittarilla, olenko käyttänyt teknologiaa. ”Ei” tarkoittaa sitä, että olen käyttänyt vanhaa analogista tapaa (esimerkiksi kuitit mappiin, paperinen vuokrasopimus, kynäallekirjoitus, vuokraseuranta ei taulukkolaskennassa). Tavoite 1.5.-31.12. ajalle 80 % kyllä-vastauksia.
  • Luen taloyhtiön tuloslaskelman riviriviltä ja laadin kysymykset mahdollisista kustannussäästökohteista 31.5. mennessä. Kysyn 3 merkittävintä summaa yhtiökokouksessa ymmärtääkseni, hallinnoidaanko taloyhtiöni kustannuksia hyvin. Tarjoudun taloyhtiön hallitukseen.

7. Laajennan verkostoani

  • Etsin ja liityn yhteen asuntosijoittajien tai vuokranantajien paikalliseen ryhmään 31.1. mennessä.
  • Osallistun ryhmän tapaamisiin tai tapaan jonkun kolleegan lounaan tai kahvin äärellä vähintään 6 kertaa vuoden aikana
  • Löydän yhden kolleegan 30.6. mennessä, jonka kanssa aikataulutan säännöllisen tapaamisen vähintään kerran kuukaudessa vuoden loppupuoliskon osalta. Tapaaminen järjestetään etäyhteydellä, mikäli fyysinen ei jostain syystä onnistu.
  • Osallistun kahteen Suomen Vuokranantajien järjestämään tapahtumaan vuoden aikana.

8. Suunnittelen ja kasvatan likvidejä puskureitani 

  • Varaudun 6 kuukauden vuokratulon menetykseen ja yhden asunnon suunnittelemattomaan pintaremonttiin yllättävän häätö- ja vahinkotilanteen seurauksena. Laskelma ja säästösuunnitelma tehty 31.3. mennessä. Puskuri kasvatettu 30.9. mennessä.
  • Otan korkosuojauksen tai varaudun nykykorkotasoa 2 %-yksikköä suurempaan korkotasoon vuoden mittaisella puskurilla. Laskelma tehty 31.1. mennessä. Puskuri kasvatettu 31.12. mennessä.
  • Varaudun yhteen ylimääräiseen vastikkeeseen, yhteen tyhjään kuukauteen ja yhteen rikkoutuneeseen kodinkoneeseen puskureissani. Laskelma tehty 31.1. mennessä. Puskuri kasvatettu 31.10. mennessä.

9. Opetan muita kertomalla vuoden prosessistani, kokemuksistani ja tuloksistani Ostan Asuntoja Podcastissa

  • Opettaminen on erinomainen keino oppia. Teen kaiken siten, että olen yhteydessä Huru-ukkoon 31.10. mennessä sopiakseni haastattelun.
  • Vierailun tavoitteena on löytää yksi uusi henkilö verkostooni 31.12. mennessä.

Tärkeintä on aloittaa tavoitteiden asetanta

Missään kirjoissa ei kerrota, että suoraan sohvalta tulisi yrittää tai voisi siirtyä maratoonin lähtöviivalle. Tärkeintä on suunnan kirkastaminen ja sitä kohti riittävän pienin askelin eteneminen, jotta myös helmi- ja maaliskuussa riittää energiaa toteuttaa vuoden alussa mietittyjä koko vuoden tavoitteita.

Jos päätät liittyä meidän 15 %:n joukkoon, seuraava päätös voisi olla, että tavoittelet liittymistä tuon 15 prosentin huippujoukon eliittiryhmään, johon kuuluu taas vain 15 %. Mukaani tähän ryhmään pääsee asettamalla tavoitteet kirjallisesti. 


Löysitkö kirjoituksen sosiaalisesta mediasta? Muistathan, että jakaminen on asuntosijoittaja- ja vuokranantajakolleegoista välittämistä. Jos itse sait sisällöstä lisäarvoa, pistä hyvä kiertämään. Kiitos!


Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

sijoitusasunnot.com

Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com.

Tutustu maksuttomaan Asuntosijoituskouluun

Ota Sijoitusasunnot.com seurantaan Instassa

Lue Sijoitusasunnot.com Blogista Henri Neuvosen inspiroiva kirjotus: Vuosi 2024: Haastavan markkinan voittaminen ja katse tulevaisuuteen


Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. E-kirjan saa luettavaksi heti.

Yhden Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan lukijan muistiinpanot – Isyysblogi

Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirjan koodi FLIPPAA tuo 30 % alennusta 

Marko Kaarton esikoiskirja ”Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu” löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit. Lue Rahamedian toisen uuden yrittäjän Minttu Lehden Miksi asuntosijoittaja myy timantin?

Oma äänikirjastoni on Audiblessa – kokeile Audible -äänikirjapalvelua maksutta – kaupallinen varoitus

Kuuntelussani tällä hetkellä – mielenkiintoinen historiikki siihen, miten raaka-ainetreidaajien salaperäinen ammattiikunta syntyi:


Tuoretta sisältöä:

Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 15 – Ostan Asuntoja Podcast #340

Petri Roininen – näkymiä asuntosijoittamisen kannattavuuden elementteihin – Ostan Asuntoja Podcast #339

Sam Laakso 3 Based Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #337

Tuulia ja Anniina – Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 14 – Ostan Asuntoja Podcast #336

Asuntoyrittämisen sarjaprojekteja Rose ja Ville – Ostan Asuntoja Podcast #335

Vuokrauksen monitoimiyrittäjä Katja Meriläinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #333

ostanasuntoja@NostrVerified.com, Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok

Jos koet saavasi sisällöstä lisäarvoa tai haluat lähettää terveisiä tai kommentteja, voit tehdä sen ja harjoitella salamaverkon käyttöä Albyn kautta 

ostanasuntoja@NostrVerified.com, Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok

Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 15 – Ostan Asuntoja Podcast #340

Harri Huru Ostan Asuntoja
Kuukausipalaveri 15 agendalla on
 
1. Kolme ajatusta vuodesta 2024/mikä meni hyvin omassa toiminnassa
2. Kolme ajatusta vuodelle 2025
 
Onko kuukausipalaveri 14 kuuntelematta? Siinä Grahneja edusti Tuulia ja Parviaisia Anniina: Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 14 – Ostan Asuntoja Podcast #336
 
Kiitos Asuntosalkunrakentaja.fi, Suomen Vuokranantajat, Flatco, Pankkiarvio.fi, Treco, Vuokraovi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen.

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntosalkunrakentaja.fi

Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Liittymällä sisäpiiriin pääset käsiksi hyviin sijoitussuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu Asuntosalkunrakentaja.fi

Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia InstassaTwitterissä (X) tai Facebookissa. Lisää löytyy YouTubesta.

On kuulopuheita ja luulopuheita – ja sitten on oikeaa tietoa. Tätä tietoa ja tukea tarjoaa yli 34 000 jäsenen Suomen Vuokranantajat.

Jäsenenä saat pääsyn muun muassa vuokranantajan työkaluihin, markkinatietoon, kattavaan tietopankkiin ja maksuttomaan lakineuvontaan. Luotettavaa osaamista.

Liity jäseneksi ja suosittele kaverillesi: vuokranantajat.fi/liity

Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310

Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 12 – Ostan Asuntoja Podcast #328


https://flatco.fi/palvelu/

Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla.

Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan

Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi


 
Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi
 

Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.


https://www.vuokraovi.com

Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.


Oletko ammattimainen asuntosijoittaja? Treco tarjoaa tulosperusteista ja kokonaisvaltaista asuntovarallisuuden hoitoa sekä neuvonantoa kiinteistöihin liittyvissä kysymyksissä. Treco.fi

Viikottain ilmestyvästä blogista hyvä kirjoitus: Asuntojen hintakehitys, vai ehkä sittenkin myyntiajat ja kauppamäärät?

Libanonin kautta asuntosijoittajaksi Nikodemus Nousiainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #295


Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

Marko Kaarton esikoiskirja ”Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu” löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit. Lue Rahamedian toisen uuden yrittäjän Minttu Lehden kirjoitus ”Miksi asuntosijoittaja myy timantin?”


ostanasuntoja@NostrVerified.com, Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok


Kuuntele tämä jakso suoraan tästä ja pistä Ostan Asuntoja Podcast tästä tilaukseen valitsemallasi alustalla

https://itunes.apple.com/fi/podcast/ostan-asuntoja-podcast/id1396556877?mt=2&app=podcast

YouTube – kuuntele jakso tästä

Google Podcasts on lakkautettu. Ostan Asuntoja Podcast löytyy myös YouTube Music -appista.

Jos haluat opetella Bitcoin-lompakon ja salamaverkon käyttöä, Ostan Asuntoja löytyy näistä Podcasting 2.0 -palveluista. Voit tienata satseja kuuntelemalla podcasteja. Lähetä terveisiä tutuille, kysy tai kommentoi. Boostaa tai striimaa satseja kokemasi lisäarvon mukaisesti. Fountain on yksi tällainen Podcasting 2.0 -palvelu.
Jos koet saavasi sisällöstä lisäarvoa tai haluat lähettää terveisiä tai kommentteja, voit tehdä sen ja harjoitella salamaverkon käyttöä.

⚡️ostanasuntoja@primal.net

Voit kuunnella podcastia myös tästä:

Ostan Asuntoja Podcast löytyy myös Audiblen ja YouTuben kautta sekä Supla– ja Podit-palveluista.

Ostan Asuntoja

Hyvän Asukaskokemuksen Vuokrakoteja

Rahamedia

Hyvän Asukaskokemuksen Vuokrakoteja

Asuntopehtoori

Hyvän Asukaskokemuksen Vuokrakoteja

Suomen Hypoteekkiyhdistys

Hyvän Asukaskokemuksen Vuokrakoteja

Sijoitusasunnot – Parhaat asuntosijoituskohteet

Hyvän Asukaskokemuksen Vuokrakoteja

Osta – Vuokraa – Vaurastu

Hyvän Asukaskokemuksen Vuokrakoteja

Asuntosalkunrakentaja.fi – Parhaat sijoitusasunnot

Hyvän Asukaskokemuksen Vuokrakoteja

Suomen Vuokranantajat

Hyvän Asukaskokemuksen Vuokrakoteja