Siirry sisältöön

Toimeentulosta riippumattomuuteen, sijoitusjoogi Johanna Lindroos Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #125

13/11/2020

Tasaisin väliajoin pyydetään vieraaksi menestyneitä naissijoittajia, joita kyllä löytyy, mutta joista moni haluaa pitää matalaa profiilia ja kieltäytyy vieraaksi tulemisesta. Suvi Schwab auttoi tällä kertaa saamaan yhden tällaisen vieraan mukaana saattamalla minut ja Johanna Lindroosin yhteen. Johanna lupautui tulemaan mukaan ja kertoi pitkän kaavan mukaan omista ajatuksistaan sijoittamiseen liittyen ja elämäntavastaan, jossa joogalla on tärkeä rooli.

Jakson Osassa 1 ei jää epäselväksi, kuinka paljon Johanna asunnoista tykkää sekä omaisuuslajina että niiden remontoimisesta arvoa luovasti. Innostuin itse taas tästä vieraasta niin paljon, että välillä unohdin esittää kysymyksiä, etten vain keskeyttäisi hyvää juttua. Nyt puhutaan sijoittamisesta, asuntosijoittamisesta ja flippaamisesta luovasti ja suurella sydämellä. 

Kuuntelemalla opit myös ajatuksia siitä, miten omaa tekemistä, varallisuutta ja sen kasvattamista ja turvaamista voi ajatella portfoliona, salkkuna, pitkällä tähtäimellä.


Kaipaatko tukea vaurastumisen polulle ja varmuutta asuntosijoittamiseen?

16.11.2020 alkaa seuraava ”Vauras Asuntosijoittaja” -verkkovalmennus, jossa valmentajana toimii yli 15 vuoden asuntosijoittamiskokemuksella Terhi Majasalmi. Jos olet nainen, hae lisätietoa ja ilmoittaudu tästä *. 

Jos Terhi Majasalmi ei sattuisi olemaan tuttu, kuuntele ensin Terhin haastattelu Ostan Asuntoja Podcastissa ja palaa sitten lisätietolinkkiin.


Kuuntele tämä jakso suoraan tästä

https://itunes.apple.com/fi/podcast/ostan-asuntoja-podcast/id1396556877?mt=2&app=podcast

spotify-podcast-badge-blk-grn-660x160

Google pod

https://soundcloud.com/user-959826757-301682914

listen_acast

listen_on_CAST_BOX-5049640

overcast

pocketcasts_medium_dark@2x

listen-on-playerfm-badge402x

listen-on-Stitcher-badge

Voit kuunnella podcastia myös tästä:


Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

http://peabkoti.fi/avainasiakas

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen


Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Suvi “Think a Million” Schwab Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #70

Karuna Capital nettisivut

Johanna Lindroos LinkedIn, Instagram


Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntopehtoori
Asuntopehtoori LKV:n toimintaperiaate on tuottaa lisäarvoa asuntosijoittajille vuokrasuhteen hallinnoinnin ja vuokravälityksen avulla.

Huolenpitopalvelussa Asuntopehtoori toimii asuntosijoittajan ammattimaisena kumppanina hoitaen kaiken koko vuokrasuhteen ajan. Vuokra maksetaan Asuntopehtoorin takaamana joka kuun 5. päivä.

Vuokravälityspalvelussa Asuntopehtoori hoitaa kaiken vuokrasopimuksen tekemiseen asti. Lisäarvolupauksen mukaisesti palkkioon sisältyy 12 kuukauden vuokratakuu.

Mikäli vuokraustoiminnan ydin kuuluu omiin vahvuuksiisi, voit vapauttaa aikaasi ulkoistamalla vuokravalvonnan rutiinit Asuntopehtoorille.

Asuntopehtoori on kasvanut asiakkaidensa mukana tarjoamaan palveluitaan koko Suomen alueelle. Lisätietoa palveluista ja kilpailukykyisistä hinnoista Asuntopehtoori, p. +358407772808

Asuntopehtoorin Blogista: Asuntosijoittamisen aloittaminen

Välittävä asuntosijoittaja Marco Matrone Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #121

 


Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot

Ostan Asuntoja Podcastin voi tilata tästä

Kun I poistuu asuntosijoittajan ROI:sta – pikkukaupunkiyksiön case – Blogi #228

Miten toimia, ettei vuokralaisen häätöä tarvita? – YouTube #140

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET

Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226

The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224

The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223

Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217

10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210

Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198


Ostan Asuntoja Podcast tilattavissa, ladattavissa ja kuunneltavissa kaikilla alustoilla: Apple Podcasts, Spotify, Stitcher, SoundCloud ja Google Podcasts.

https://flatco.fi/palvelu/

Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa kaikki jaksot kuunneltavaksi SoundCloudin kautta.


Kaupallinen varoitus *

Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta.

Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä.

Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.

Johanna Lindroos Osa 1

Saa kommentoida

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: